Tulisiipi ja Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu - JP Koskisen ja Sisko Savonlahden romaani

 Kaksi hyvin erilaista teosta. Koskisen kirja on hyvin perinteinen, lineaarisesti ja kronologisesti etenevä kertomus nuoren miehen elämästä lama-ajan USA:ssa ja läpi stalinismin Neuvostoliitossa. Savonlahden romaani taas koostuu blogiteksimäisistä muutaman sivun tunnelmakuvista, osin hyvinkin satunnaisista ja arkisista tapahtumista. Molemmat ovat olivat erittäin kiinnostavia. 

Tulisiipi kertoo uudella tavalla esimerkiksi Antti Tuurin Ikitie-romaanista tutun tarinan. Suomalaiset utopistit, vasemmistolaiset, lähtevät etsimään parempaa elämää Neuvostoliitosta. Perillä he kohtaavat luvatun utopian, työläisten paratiisin ja kaikenkattavan tasa-arvon sijaan reaalisosialismin kurjuuden ja Statlinin ajan vainoharhaisuuden ja silmittömän, satunnaisen väkivallan. Kertomus on siis pääosiltaan tuttu. 

Koskisen romaani kertaa toden tarinan kiehtovasti nuoren pojan näkökulmasta. Poika näkeen kotikonnuillaan USA:ssa legendaarisen Lindberghin ja innostuu lähtemättömästi lentämisestä. Pojan perhe muuttaa utopistien mukana suuren laman kurjuutta pakoon Neuvosto-Karjalaan. Elämä siellä ei ole vastaa perheen matkaan houkutelleiden kuvauksia. Elämä on kurjaa, kuri on kovaa, mielivalta rajatonta. Lentäminen kuitekin pelastaa pojan aina välillä. Hän pääse Leningradiin opiskelemaan lentämistä ja osoittatuu luonnonlahjakkuudeksi. Perhe pettyy kuitenkin Karjalan olosuhteisiin ja pelästyy puhdistuksissa tapettujen tuttaviensa kohtaloa. Matkalla Moskovaan USA:n lähetystöön ja sitä kautta takaisin Amerikkaan sattuu kuitenkin kummallisia sattumuksia, joiden vuoksi poika teini-ikäisenä päätyy Vorkutan pakkaisiin gulagiin.

Koskinen on selvästi lukenut Aleksandr Solženitsynin vankileirikuvaukset ja luo uskottavasti lukijan silmien eteen leirien kauhut. Poika pääsee välillä leiriltä pois ja joutuu sitten sinne takaisin jäätyään saksalaisten vangiksi. Myöhemmin pojalle avautuu tärkeitä tehtäviä avaruuskilvoittelussa USA:n kanssa. 

Lukemisen arvoinen viihdyttävä teos, josta oppii perustiedot Karjalan utopisteista, gulagista ja NL:n avaruusohjelmasta. Suositten. 

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli paljon esillä lehdistössä ja netissä ilmestyessään muutama vuosi sitten. Kirja takakansi kertoo kirjasta seuraavasti, oikeastaan aivan kaiken kirjassa pintapuolisesti tapahtuvasta. 

Sujuvasti, viime vuoden Aikuiset-hittisarja muistattavalla tavalla kirjoitetun kirjan keveän ulkokuoren alla olevat kysymykset herättivät paljon ajatuksia. Nuoren freelance-toimittajan on vaikeata päästä taloudellisesti omille jaloilleen, yksinäisyys ja ihmisuhteiden solmiminen on some-aikana Tinderistä huolimatta vaikeaa. Rahaa ei ole, mutta silti on käytävä kahvilassa, tavattava ystäviä, treffeillä poikaystäväehdokkaita. Elämä on epävarmaa, mikä kalvaa identiteettiä, itseluottamusta, luottoa tulevaan. 

Huomasin kirjaa lukiessani tuskailevani, halusin sanoa päähenkilölle, että hanki kunnon koulutus, mene töihin. Sitten tajustin, että juuri se on nykyisille 30-vuotiaille ja sitä nuoremmille vaikeaa. Vaikka olisi hyväkin koulutus, kilpailu työmarkkinoilla on kovaa, työhaastatteluihin on vaikeata päästä ja niistä töihin vielä vaikeampaa. Puolisoa on vaikea löytää, koska kaikki tuntuvat etsivän itseään. 

Meille nyt 50-vuotiaille elämä on ollut paljon helpompaa. Vaikka olisikin opiskellut teoreettisia humanistisia aineita, 90-luvun nousukausi vei meistä suuren osan mukanaan. Puolisoehdokkaita oli vähemmän ja vertailukohtia omalle identiteetille vähemmän, koska somea ei vielä ollut. Näin ainakin minusta tuntuu. 

Savonlahden romaani on ehdottomasti jokaisen keski-ikäisen tai vanhemman lukulistalle kuuluva. Se kertoo maailmasta, johon meillä on vähän kosketuspintaa. Tai ainakin minulla on. 

Savonlahti myös kirjoittaa vetävästi ja hauskasti. Se ja kirjan lyhyys myös puoltavat parin kolmen tunnin viettämistä kirjan parissa.

(Netti on täynnä paljon tätä parempia arvioita Savonlahden romaanista. Kannattaa googlata).