Wo ich wohne – ein Film für Ilse Aichinger / Christine Nagel

Christine Nagelin elokuva Wo ich wohne - ein Film für Ilse Aichinger kertoo itävaltalaisen runoilijan Ilse Aichingerin elemästä, kirjallisuuden merkityksestä, Euroopan historiasta 1900-luvulla, holokaustista, Wienistä ja paljosta muusta. 

Elokuvassa on monta päällekkäistä tasoa. Alussa näemme ikkunan, jonka ohi kävelee ihmisiä, näemme heistä vain kengät ja kuulemme kopinan ja kertojan äänen. Nainen saapuu kellarihuoneeseen, kertoja kertoo elämästä kellarissa. Kuva näyttää vanhalta, huone hyvin autiolta. 

Elokuva jatkuu mustavalkoisena, näemme miten nuori nainen äänittää äänikirjaa, lopettaa, aja ratikalla kotiinsa Wienissä. Nainen ei mene alussa näkemäämme kellariin vaan kolmannen kerroksen asuntoon, josta näkee vastapäisessä talossa komean miehen hoitamassa vanhusta sekä itsensä juoksemassa vastapäiseen taloon, minkä jälkeen hän juokseekin vastapäiseen taloon, ottaa mukaansa käsikirjoituksen ja menee kotiinsa, jossa häntä odottaa sekä ikkunassa näkemämme mies että nuori poika. 

Tässä vaiheessa on selvää, että olemme päässeet mukaan Ilse Aichingerin kertomukseen. Se kuitenkin keskeytyy elokuvan muuttuessa värilliseksi ja siirtyessä Lontooseen. Tapaamme Ilsen siskon, joka kertoo paenneensa natseja 1939 Punaisen ristin avustuksella. Ilse oli jäänyt Wieniin. Elokuvaan tulee kaksi uutta tasoa: Siskon kertomus elämästä sodan aikana Ilsestä erossa ja siskosten välinen kirjeenvaihto. 

Neljänneksi rinnakkaiseksi tasoksi saamme tutustua Ilsen 60-luvun kaitaelokuviin. Niissä esiintyvät pääosin Ilsen lapset. 

Nämä neljä tasoa kiertyvät toisiinsa, kommentoivat toisiaan, vähitellen muodostavat kokonaisen kuvan Ilse Aichingerin elämästä ja kirjallisuudesta. Tai ehkeivät aivan kokonaista, mutta fragmentaarisuudessaankin jotain kokonaisen oloista. 

Elokuva on kuvattu rauhallisesti, sillä ei ole kiire mihinkään, kuvat viipyilevät talojen julkisivuissa, uivissa ihmisissä, koristeissa, katunäkymissä. Yksikään kuva ei ole turha, kaikilla on paikkansa. 

Loppupuolella Ilsen sisko kertoo, miten holokaustin aikana kukaan ei tiennyt elävänsä holokaustin aikaa. Jokainen päivä alkoi heräämisellä, aamiaisella, suurin osa päivistä oli normaalia elämään. Ajatus on yllättävä, mutta varmasti tosi.