Ei enää Eddy - Édouard Louis

 Surullinen teos, tositapahtumiin perustuva kuvaus nuoren pojan kasvamisesta köyhyyden ja kurjuuden keskellä eräässä Ranskan pikkukaupungista. Ranskalaisen yhteiskunnan ongelmiahan - köyhyyttä, syrjäytymistä, väkivaltaa - on kuvattu usein elokuvissa. Mieleeni tulevat muun muassa Mathieu Kassovitzin elokuvassa Viha vuonna 1995 ja pari sataa vuotta sitten Victor Hugón kirjassa Kurjat. Rankassa(kaan) ei mene kaikilla hyvin. 

Louis kertoo omasta elämästään, olemme siis autofiktion tai omaelämäkertailun parissa. Hän syntyy 1992 Hallencourtissa perheeseen, joka on todella köyhä ja ongelmainen. Vähät rahat kuluvat päihteisiin, asunto/koti on likainen ja kylmä, samoin lasten vaatteet. Ruoka huonoa. Kirjan kuvaamaan kurjuutta on vaikeata kuvitella 1990-2000-lukujen rikkaaseen yhteiskuntaa. Köyhyys yhdistyy itsepäisyyteen, fatalismiin ja ylpeyteen ja näin syntyy tilanne, josta ei vaikuta olevan ulospääsyä. Rasismi ja muukalaisviha ja poikkeuksellisuuden vierastelu on syvää ja vihaista.

Kaiken tämän lisäksi Louis huomaan olevansa homo. Se ei nosta hänen osakkeitaan kaveripiirissä, Louis joutuu koulukiusatuksi. Kirjan kuvaus Louisin lapsuudesta ja teini-iästä on sydäntäsärkevää. 

Kirjassa on onnellinen loppu - eihän sitä olisi muuten olemassakaan. Louis löytää taiteen, pääsee isompaan kaupunkiin lukioon ja sittemmin yliopistoon. Hänen pelastuksekseen osoittautuu teatteriharrastus, johon hän on paennut kiusaajiaan. 

Tämä kirja kannattaa jokaisen lukea. Ranskassa on muutakin kuin Seinen vasemman rannan kahvilat ja kirjakaupat.