Ei enää ihminen - Osamu Dazai

Takakannen mukaan Osamu Dazain pienoisromaani Ei enää ihminen kuvaa tarkkanäköisesti sivullisuutta ja henkiseen tyhjiöön päätymistä 1930-luvun Japanissa. Kirjan päähenkilö Yozo, ylimyksen poika, kertoo kirjassaan kolmen myöhemmin löydetyn muistikirjan muodossa elämästään, joka ei mennyt aivan kuten Yozon isä toivoi. Siinä samassa kirja kertoo 1930-luvun Japanin elämästä ja aikansa ihmisten, erityisesti nuorten miesten asenteista. 

Yozo on rikkaan miehen poika, joka päätyy isänsä toiveesta tai määräyksestä opiskelemaan Tokioon lakia. Hän asuu isänsä, kansanedustajan, kaupunkiasunnossa. Isä maksaa opinnot ja vuokran, joten Yozon elämä on taloudellisesti huoletonta. Opiskelut eivät kiinnosta, taide kiinnostaa, joten Yozo käyttää aikansa maalauksen opiskeluun. 

Maalausopintojen lomassa Yozo tapaa Horikin, joka opettaa Yozon tupakoimaan, juopottelemaan ja käymään huorissa. Yozo on ikänsä tuntenut itsensä ulkopuoliseksi ja peittänyt sitä pelleilemällä. Horikin seurassa Yozo alkoholisoituu, viina alkaa viedä miestä. Jossain vaiheessa Yozon isä luopuu kaupunkiasunnostaan ja Yozolta katoaa taloudellinen turva. 

Yozolle käy kuten alkoholisteille usein. Hän on jo lapsesta asti halveksinut muita ihmisiä, nyt hän joutuu nostamaan kierroksia. Hän juo ja juo ja samalla pitää juoppojen tapaan itseään poikkeuksellisen lahjakkaana. Muut, erityisesti naiset, ovat hänelle naurun aihe, pelleilyn ja huijauksen kohteita. Yozo on naisten mieleen ja hän hän saa naisista turvaa omaan surkeaan elämäänsä. Turvasta hän ei kiitä vaan jatkaa läheistensä kylmäveristä hyväksikäyttöä. Erään naisystävänsä kanssa hän yrittää itsemurhaa hyppäämällä jokeen, mutta selviää. Nainen ei. 

Muita naisia tulee. Yozo jatkaa matkaansa pohjalla. Juopottelu on yhä itsetuhoisempaa, muiden ihmisten halveksunta yhä syvempää. Lopulta edes naisten, toisen vaimon ja kapakan omistajattaren apu ei riitä. Silloin apuun rientävät veli ja isän ystävänä herra Kampela. He hoitavat Yozon katkolle ja katkon jälkeen kauas maaseudulle asumaan. Emme tiedä mitä maalla tapahtuu. Yozon muistikirjat löytyvät maaseudun kapakan omistajalta ja julkaistaan. 

Tarina on äärimmäisen surullinen. Saattaa olla, että kirjan kertomus sivullisesta, hyvin järjestäytyneestä yhteiskunnasta oman tahtonsa mukaisesti itsensä syrjäyttävästä hyväosaisesta on ollut erikoinen, kiinnostava aikanaan. Nyt se ei sitä ole vaikka taiten kirjoitettu onkin. Yozon kaltaisten juoppojen itseään yli-ihmisinä pitävien nuorten miesten tarinoita on tarpeeksi, ehkä liikaakin. 

Kirjan kertoo myös japanilaisesta yhteiskunnasta ennen toista maailmansotaa. Pääsemme mukaan Tokion yöelämään, näemme köyhyyttä ja kurjuutta, saamme selostuksia asuinoloista, ruokavaliosta, vaatetuksesta. Nämä osat kirjasta ovat kiinnostavia ja opettavaisia. 

Kirjassa on vain 150 sivua ja sen lukee parissa tunnissa. Kirja on parin tunnin arvoinen.