Kutsuin häntä solmioksi - Milena Michiko Flasar

 Kiehtovaan kertomukseen ei tarvita montaa henkilöä, hurjaa määrää tapahtumapaikkoja eikä edes kovin kummoisia tapahtumia. Flasarin teos Kutsuin häntä solmioksi kertoo pienien tapahtuminen kautta isoista asioista. 

Kirjassa on kaksi päähenkilöä. Toinen heistä on hikikomori eli huoneeseensa sulkeutunut opiskelija. Hän on ollut huoneessaan lapsuudenkodissaan jo pari vuotta. Äiti ja isä jättävät ruokaa huoneen ulkopuolelle ja pesevät pyykit. Häpeä - tai niin hikikomorimme uskoo - on suuri. 

Toinen päähenkilömme on salaryma eli toimistovirkailija. Hän on töissä suuressa toimistossa, jossa hänen on tehtävä melko mielenkiinnottomia tehtäviä nopeasti ja virheettömästi. Töiden jälkeen on vielä lähdettävä pomon kanssa ryyppäämään. Seuraavana päivänä samat tehtävät toistuvat. Eväänä salarymanillamme on vaimonsa valmistavaa ruokaa eväsrasiassa. 

Eräänä päivänä hikikomori päättää lähteä ulos. Puistossa hän istuu penkille, jota vastapäätä olevalle penkille istuu salaryman. Muutama päivä kuluu näin, sanoitta, muutamien nopein vilkaisuin. Sitten eräänä päivänä miehemme istuvat vierekkäin samalle penkille ja alkavat keskustella. Saamme kuulla miksi hikimomori on jäänyt huoneeseensa. Yllättäen salaryman kertoo saaneensa potkut ja viettävänsä aikaa puistossa - usein nukkuen, jottei hänen vaimonsa saisi tietää. 

Vaimo tietenkin tietää. Kirjassa on loppu, jonka jätän lukijalle. Se on yllättävä. 

Kirja on erittäin hyvin kirjoitetut. Kieli on yksinkertaista, saa muutamin sanoin luotua eteemme kuvan näistä kahdesta miehestä japanilaisen yhteiskunnan puristuksessa, yhdenmukaisuuden ja vaatimusten lannistamina. Kirja avaa näkymiä yhteiskuntaan, jota emme täällä Suomessa juuri tunne. Kirjassa on paljon japanilaista sanastoa, kultuurin keskeisiä asiota, mutta onneksi myös sanasto lopussa.