Leiri 14 - pako Pohjois-Koreasta - Blaine Harden
Uutiset kertovat usein Pohjois-Korean uusimmista ohjuskokeista ja maata johtavan diktaattorin terveydentilaa koskevista huhuista ja laihtumisesta. Harvemmin saamme lukea maan asukkaiden elämästä, diktatuurin julmuudesta, keskitysleireistä ja ihmisoikeusluokkauksista yksityiskohtaisesti.
Blaine Hardenin teos Leiri 14 - pako Pohjois-Koreasta täydentää uutisten maalaamaa kuvaa. Kirja kertoo tarinan, jota on vaikea usko todeksi, mutta joka on pystytty todistamaan todeksi.
Tarina kertoo meille Shin Dong-Hukista, joka syntyy leirillä 14 ja kasvaa siellä nuoreksi aikuiseksi, pakenee sähköaidan läpi Kiinaan ja päätyy monenlaisten vaikeuksien ja seikkailuiden jälkeen Etelä-Koreaan ja jonka elämästä Harden on haastattelujen perusteella kirjoittanut kirjan.
Länsimaalaisena, toisen maailmansodan aikaisten ja sen jälkeisten diktatuurien historian tuntevana, on vaikeata uskoa, että edes natsit tai Neuvostoliiton kommunistit eivät pystyneet pahuuteen, joka yhä vielä vallitsee Pohjois-Koreassa. Shin näet syntyy keskitysleirillä, johon hänen vanhempansa ovat joutuneet, koska isän veli on tehnyt jotain diktatuurissa kiellettyä, mutta länsimaalaisesta näkökulmasta ei rikosta kuitenkaan.
Elämä leirillä on painajaismaista. Shin ja muut lapset eivät saa tietää mitään ulkomaailmasta, koska heidän ei ole koskaan tarkoitus nähdä maailmaa leirin ulkopuolella. He käyvät koulua, jonka tarkoitus on vain opettaa tottelemaan vartijoita, jotka tappavat lapsi koulutunneillta. Vaatteet ovat riittämättömiä, ruokaa on hyvin vähän, rotat ja hyönteiset ovat tarpeellisia lisä ruokavalioon, pesulla leirin asukkaan saavat käydä kerran pari vuodessa.
Leirin säännöt on osattava ulkoa. Liki kaikesta - pakenemisesta, kädestä pitämisestä, kokoontumisesta, niskuroinnista etc - ammutaan. Shinin äiti ja veli suunnittelevat pakoa. Sääntöjen mukaan pakosuunnitelmasta vihiä saavan on hetimiten ilmiannettava. Shin ilmiantaa ja joutuu todistamaan äitinsä ja veljensä teloitusta, mutta vasta pitkän kun Shiniä on pitkään kidutettu avotulen päällä roikottaen.
Shin vihaa äitiään syvästi, koska äiti on aiheuttanut pakosuunnitelmallaan kidutuksen. Äiti on muutenkin ollut väkivaltainen, hakannut Shiniä lapiolla ja muutenkin, erityisesti Shinin syötyä äidin ruoka-annoksen äidin ollessa tehtaassa töissä.
Kirjan kertomukset Shinin ja muiden elämästä, kärsimyuksestä leirillä ovat sydänsärkeviä. En kertaa niitä kaikkia, kirjan lukeminen kyllä paljastaa kaikki. Monenlaisten sattumien kautta Shin onnistuu pakenemään leiriltä, kulkemaan Pohjois-Korean läpi Kiinaan ja parin vuoden kulkurielämän kautta Etelä-Korean konsulaattiin Shanghaissa, lopulta Yhdysvaltoihin.
Hardenin kirja olisi voinut olla pelkästään seikkailukertomusmainen kronologinen kuvaus Shinin elämästä. Harden on kuitenkin kirjoittanut Shinin tarinan osaksi Pohjois-Korean historiaa, joten kirja toimii myös tiiviinä johdatuksena Koreoiden historiaan.
Kirjan lopussa Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson käsittelee epilogissaan kirjasta nousevaa keskeistä kysymystä: miksi muu maailma ei tee mitään Pohjois-Korean keskitysleireille? Miksi tilanne voi jatkua - ja nälänhädät toistua - vuosikymmenestä toiseen, nyt jo kohta 70 vuotta? Johanssonin mukaan syitä on kaksi: Pohjois-Korean ydinaseet (ja osin normaali tykistökin Soulia uhkaamassa) ja Etelä-Korean äärimmäisen kilpailuhenkinen kapitalistinen yhteiskunta. Etelän ihmisillä ei ole aikaa miettiä pohjoisen kamaluuksia eikä intoa maksaa pohjoisen ja etelän yhdistämisestä syntyviä valtavia kustannuksia. Kiina taas ei halua yhteistä rajaa yhdistyneen Korean kanssa. Tilanne on hankala.
Viime aikojen uutisen mukaan Pohjois-Koreassa on koronapandemian rajoitusten myötä syntynyt nälänhätä. Samaan aikaan Pohjois-Korean asukkaat ovat yhä tietoisempia diktatuurin valheita. Ehkäpä järjestelmä romahtaa itsekseen, erityisesti jos nykyinen diktaattori saa surmansa.
Kommentit