Lumen taju - Peter Høeg

 Kirja, jonka kaikki muut likimain lienevät lukuneet jo aikaa sitten. Monet varmaan nähneet kirjan perusteella tehdyn leffankin. Ilmeisesti minäkin olen nähnyt leffan, tai jonkin sarjan, koska kirjan loppuosan tapahtumat vaikuttivat tutuilta. Ellei sitten ihmiseen iskevä arktinen loismato ole jäänyt elämään kirjallisuuteen yhdeksi arkkipahikseksi Lumen tajun ilmestymisen jälkeen. 

Kirjassa on monimutkainen juoni,  jonka seuraaminen on hieman hankalaa, jos kirjaa lukee usean päivän aikana. Jotakuinkin juoni menee siten, että päähenkilö Smilla - myös kirjan minämuotoinen kertoja - järkyttyy huomatessaan hänelle rakkaan naapurinpojan Esajasin pudonneen katolta. Smilla on kotoisin Grönlannista ja tuntee lumen ja jään ja vakuuttuu, että Esajas ei tehnyt itsemurhaa vaan joku hänet katolta sai hyppäämään. 

Smillalle tulee Esajasin murhan selvittämisestä pakkomielle, joka johtaa monimutkaisiin ja väkivaltaisiin seikkailuihin Tanskassa, laivalla kohti Grönlantia ja lopulta jäisellä saarella Grönlannin länsirannikolla. Murhan taustalla on vuosikymmenien rikosvyyhti, johon ovat sotkeutuneet kuuluisat tiedemiehet, taistelusukeltajat, huumeparonit ja muut.

Paha ei saa palkkaansa, loppu jää hieman auki. Kertomus jää avoimeksi kuin TV-sarjan jakso. 

Kirjan juoni ei sinänsä vaatisi eikä edes kannattelisi yli 500 sivun mittaista teosta. Kirjassa onkin paljon kommentaaria tanskalaisten kolonialismista Grönlannissa, loputtomasti tieteellisiä yksityiskohtia jäästä ja lumesta ja luonnontieteistä. Kirjaa voi siis lukea joko pitkänä dekkarina tai dekkarina, joka on poleeminen syytös tanskalaisten menneistä ja yhä jatkuvista synneistä, kuten monta kertaa käydyistä EY-äänestyksistä.

Päähenkilö Smilla on osin melkoisen epäuskottava kaikkivoipaisuudessaan. Hän tietää suunnattoman määrän luonnontieteiden perusteita, on jääasioiden huippuasiantuntija, osaa suunnistaa paremmin kuin kukaan, kestää fyysisesti melkein mitä vain kaltoin kohtelua. Ja silti on herkkä. Sellainen naispuoleinen bond-hahmo, samanlainen kuin niin moni myöhemmin kirjallisuuteen ilmestynyt supernainen. Saattaa olla, ettei hahmon uskottavuus ole ollut kirjoittajalle yhtä tärkeä kuin hahmon monipuolisen taustan mahdollistama poliittinen kommentointi. Mutta vaikka Smilla ei mielestäni olekaan hahmona uskottava, hän saa kyllä lukijan empatian ja myötätunnon puolelleen. 

Kun luin Lumen tajua kahvilassa, ystäväni sanoivat kirjan olevan Høegin paras. En usko väitettä, koska kirjassa on selvästi parantamisen varaa. Aion siksi lukea pari Høegin uudempaa kirjaa.