Pääteasema Auschwitz : selviytyjän muistiinpanot leiriltä - Eddy de Wind

 Kesällä 1990 vierailimme Auschwitzissä ja Birkenaussa pyörämatkallamme kohti Istanbulia. Vaikka kuvittelin olevani karski ja kova nuori mies sain kovan migreenin ja jouduimme jäämään yöksi leirin museon yläkerrassa olevaan hotelliin. Paikka on järkyttävä. 

Natsin rikoksista ja Auschwitzin kauhuista on kirjoitettu useita teoksia, vaikkapa Primo Levin Tällainenko on ihminen, joka kertoo Levin ajasta ja selviytymisestä leirillä. Samoista asioista ja samalla tavalla järkyttävästi kertoo Eddy de Wind kirjassaan Pääteasema Auschwitz. De Windin kirjan erikoisuus ja todistusvoimaisuus nousee siitä, että hän kirjoitti kirjansa leirillä saksalaisten jätettyä leirin auttaessaan venäläisiä leiriltä selvinneiden hoitamisessa. De Wind oli näet nuori lääkäri joutuessaan leirille. 

Kirja kertoo - ikävästi sanottuna tutun oloisesti - elämästä ja kuolemasta leirillä. Kirjan päähenkilöt ovat Hans ja hänen nuori vaimonsa Friedel. Hans on siis Eddyn vastine kirjassa. He ovat Hollannin juutalaisia, jotka tapasivat sodan alussa natsien kokoamisleirillä Hollanissa, menivät siellä naimisiin ja päätyivät yhdessä Auschwitziin. 

Leirillä he sattuivat viereisiin parakkeihin ja pystyivät eri tavoin pitämään toisiinsa yhteyttä. Se antoi heille voimia ja he molemmat pystyvät leirillä viettämiensä kahden vuoden aikana pelastamaan toistensa hengen. Eddy jopa käy pyytämässä leirin päälääkäriltä, Mengeleltä, Friedelin siirtämistä työryhmästä toiseen ja täten pelastaa hänet kuolemalta. Vastaavasti Friedel onnistuu vakuuttamaan toisen natsilääkärin, että Birkenaun leirille siiretty Eddy on hyödyllinen lääkärinä Auschwitzissä ja niin Eddy pelastuu varmalta kuolemalta. Birkenau oli tuossa vaiheessa varsinainen tuhoamisleiri, Auschwitz ei kirjan mukaan niinkään. 

Kirja kieli - siis ainakin suomennettuna - on hyvin suoraa ja toteavaa, tunteetonta. Hans (Eddy) kertoo tapahtumat niin kuin hän on ne todistanut, ilman liioittelua ja kaunistelua. Miten tapahtumia voisikaan sen paremmin liioitella kuin kaunistella. 

Tapahtumat ovat hämmästyttäviä. Hans pelastuu leiriltä monen onnekkaan sattuman, leirillä luomiensa ystävyyssuhteiden ja melko suurelta osin lääkäriytensä vuoksi. Natsit pitivät näet Auschwitzissä sairasparakkeja, joissa huonoon kuntoon menneitä vankeja ainakin oltiin hoitavinaan. On erikoista, että samaan aikaan tavoiteena oli tappaa miljoonia ja silti ylläpitää sairasparakkeja. 

Kirjaa lukiessa nousee mieleen kysymys: mitä natsit olisivat voittaessaan tehneet? Sodan aikanahan he tuhosivat ja tappoivat maanisen teollisella tehokkuudella? Miten he aikoivat voittonsa jälkeen järjestää yhteiskunnan? Jos teollisuus sodan aikana perustui kertakäyttöiseen työvoimaan, miten se oli tarkoitus järjestää sodan jälkeen? En tiedä, eikä vastaus olekaan tämän kirjan aiheena. 

Kirja kannattaa lukea, jottei totuus pahuudesta pääse unohtumaan.