Sateenkaarimurhat - Janne Toivoniemi

 Mitä syntyy, jos kirjailija päättää aloittaa dekkarisarjan, tuon tasaisen tuotannon ja tulovirran takaavan kirjallisen pyrinnön, ja yhdistää Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimiston Mma Ramotswen ja Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani velikullat? Ja mitäs jos kirjaan vielä lisätään Kerouacin matkakertomusten hillitön suhtautuminen päihteisiin? 

Syntyy filosofinen etsivätoimisto ja sen ensimmäinen tapauskertomus. Syntyy siis Janne Toivoniemen romaani Sateenkaarimurhat eli kertomus kahden velikullan seikkailuista päihteiden, mainosmaailman, kansainvälisen rikollisuuden, peliteollisuuden ja Kallion yöelämän kiemuroissa. Syntyy aivan hillitön romaani. 

Tämänkaltaisissa romaaneissa juoni, tapahtuminen kulku, ei ole lainkaan merkityksellinen. Juoni on tarpeen vain muun kertomuksen, kirjan sanoman niin kirjoittaakseni, kannattelemisseen. Juoni on tässä tapauksessa dekkarille tyypilliseen tapaan monimutkainen: kaverukset Kimi (kovapalkkainen mainosmies) ja Benny (rikas perijäfilosofi) juhlivat sateenkaaribailuissa Sivukirjastossa. Tulee natsien kanssa Karhupuistossa kränää, jonka aikana Sivukirjastossa murhataan pelifirman listautumista valmisteleva mainospomo murhataan baarin vessassa yhdessä yhden illan pokan kanssa. Teosta epäillyksi joutuu murhatan rakastaja. 

Tutkimukset alkavat. Tutkiva poliisi on kokaiiniin kalleellaan oleva nuori nainen, joka palkkaa Kimi ja Bennyt avukseen, he kun ovat hourupäissään perustaneet filosofisen etsivätoimistonsa. Seuraa kaikenlaista, erityisesti seuraa hilpeää päihteiden käyttöä, takaa-ajoja, lopuksi kuvioon ilmestyvät mukaan kiinalaiset rikolliset armottomine toimintatapoineen. Loppu on, jos ei onnellinen, niin vähemmän traaginen kuin odottaisi. 

Se juonesta, joka ei siis ole kovinkaan olennainen. Kirjan olennaiset ansiot, aiheet, keskittyvät helsinkiläisen nuoren aikuisväestön elämän kuvaukseen Kalliossa. Kuvaus on luonnollisesti karrikoivaa, mutta hahmot silti tunnistettavia. Tapahtumapaikat kuvaillaan tarkasti, mikä jättää kirjallisuuteemme muiston 2020-luvun alun Kalliosta. Kirjassa on myös kerrassaan erikoista filosofista pohdintaa psykedeelisestä empirismistä, joka on jotain Carlos Castanedan ja Sarten ajatuksia sekoittaavaa melkoisen perusteetonta kohkaamista. Viihdyttävää toki. 

Kirjan kieli on aiheeseensa sopivaa, pursuilevaa, vauhdikasta ja joka suuntaan sinkoilevaa. 

Jään odottamaan filosofisen etsivätoimiston seuraavia tapauksia. Toivottavasti Kimi ja Benny pysyvät edes  jotenkin työkuntoisena vaikka Benny huumevarasto ei tämän kirjan aikana osoittanutkaan ehtymisen merkkejä.