Lepopäivän mietteitä

W

T

Pariisi nukkuu. Äänimaisemassa kaupungin huminan läpi tunkee mustarastaan laulu. 

Heräsin matkani toiseen lepopäivää - ja myös toiseen sadepäivään - jo kello 5 aamulla. Aion kyllä vielä jatkaa uniani, kun olen hetken valvonut ja ihmetellyt aamuista Pariisia ja elämääni, joka toi minut tänne toi fillarilla. Kauas on pitkä matka, mutta kärsivällisyys ja maltillinen nopeus ihmeen helposti pitkänkin matkan taittavat. 

Lepopäivänä on tarkoitus levätä ja hoitaa asioista, joita muina päivinä ei ole saanut hoidettua. Sellaisia asioita on minulla juuri nyt vain yksi: jarrupalojen ostaminen fillariini. Nykyisissä on vielä hyvin kulutuspintaa jäljelle - tarkistin asian vaihtaessani sisäkumia eilen. 

Pyykkiä minun ei tarvitse itsepalvelupesulassa, joka on aivan hotellini lähellä, pestä. Olen pessyt vaatteeni käsin aina iltaisin, koska en tykkää likaisten vaatteiden kuljettamisesta. Minulla taitaa olla ylimääräisiä vaatteita, jos pyykkäysintoni ei laannu. Onneksi vaatteet eivät paljoa paina. 

Tärkeintä tänään on kuitenkin lepääminen, kahviloissa istuskelu, päiväunet. 

Ranska on merkillinen maa. Belgian rajalta aina 20km päähän Pariisista maa vaikuttaa tyhjältä ja köyhältä. Talot ja tiet ovat rapistuneet, ihmiset vanhoja ja raihnaisia, nuoria ei näy missään. Sitten yhtäkkiä Pariisin esikaupungeissa näkyy ihmisiä, nuoria, hymyileviä. Talojen kunto paranee, tiet siliävät. 

Ei ihme että tuloeroista, osattomuudesta ja näköalattomuudesta sikiävä populismi on niin suosittua Ranskassa. 

Näihin samoihin päätän aamuraporttini ja käyn nukkumaan. Kaunista maanantaita sinulle lukijani!