Ihmeellinen matka / Jouko Sirola


Matkakirjan kirjoittaminen on vaikeata, jos ei satu olemaan Juoko Sirola! 


Matkustaminen itsessään toistuu päivästä toiseen samanlaisena, joten siitä ei voi oikein kirjoittaa. Matkakohteiden nähtävyyksien luettelointi on myös työlästä luettavaa. Jotain muuta on keksittävä. Ruotsalainen Sven Lindqvist kehitti matkakirjasta tavan kertoa jostain muusta kuin matkasta - vaikkapa kolonialismin historiasta matkustaessaan Afrikassa. Samaa metodia ovat omilla tavoillaan hyödyntään myös Paul Theroux ja puolalainen mestari Ryszard Kapuściński. V.S. Naipaul myös hyödynsi matkoja muiden asioiden kertomiseen. 



Jouko Sirola on omaksunut ja sisäistänyt menneiden mestareiden metkut ja kehittänyt uudet ja aivan omanlaiset metkunsa ja tapansa kertoa matkastaan ja sen myötä pääasiallisesta aiheestaan, Suomesta juuri nyt. 


Sirolan kirjan päähenkilö ei ole Sirola itse vaan matka. Matka kulkee Suomea ympäri (pääasisassa) polkupyörällä. Matka lähtee Helsingistä itään, kulkee Kotkaan, siitä rajalle, rajaa pohjoiseen, koluaa Kainuun korvet, kiipeää tuntureille, käy Norjan rajalla, Kilpisjärvellä ihmettelemässä norjalaisia, kääntyy etelään, kiirehtii paskanhajun läpi Ouluun, Poriin ja niin edelleen. 


Matka tapaa kaupungeissa ja kylissä ihmisiä, jotka kertovat matkalle paikkakunnista, niiden historiasta ja nykyisyydestä, kilpailusta naapurikuntien ja -kylien kanssa. Maamme ikärakenteesta ja osin varmaan matkan matkustusajoista johtuen matka tapaa pääosin ikääntyneitä ihmisiä, joilla kerrottavaa riittää. 


Sirolan metodin (matka matkaa, tapaa, salakuuntelee) tekee vaikuttavaksi hänen käyttämänsä kieli. Kirjaa lukee kuin runoutta tai aforismikokoelmaa, makustellen, kieltä, uusia sanoja ja sanojen käyttötapoja ihmetellen. Kirjan lukemista ei voi kiirehtiä, kieli pitää vauhdin kurissa samaan tapaan kuin pyöräily matkan etenemisen. Se on hienoa ja saa kirjan riittämään likimain loputtomiin, nautinnon jatkumaan. 


Soisin Sirolan kirjan saavan vähintään Finlandia-ehdokkuuden. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc