Banshees of Inesherin / Martin McDonagh

 Irlanti kävi soti ensin brittejä vastaan 1919-1921 ja saavutti itsenäisyyden, jonka osana Irlanti jäi vielä Britannian kuninkaan alaisuuteen, itsenäisenä valtiona. Tämä sopimus ei ollut kaikkien irlantilaisten mieleen, mikä johti vuosina 1922-23 sisällissotaan, jossa kuoli joitakin tuhansia ihmisiä ja jossa tehtiin kaikenlaisia raakuuksia. 

Irlannin sisällissodassa yhdessä rintamassa ja samoissa joukoissa brittejä vastaan taistelleet taistelivat toisiaan vastaan. Kyse oli osin uskonnosta, osin poliittisista näkemyksistä. 

Martin McDonaghin elokuva The Banshees of Inesherin kertoo Irlannin sisällissodan ajasta Inesherinin saarella, aivan Irlannin rannikon tuntumassa. Sota pysyy mantereella, näkyy ja kuuluu saarelle, mutta saarella ei käydä taisteluita. 

Elokuva kertoo kahdesta kaveruksesta, jotka ovat tavanneet joka päivä pubissa kahdelta iltapäivällä. Yhtäkkiä vanhempi kaverus panee välit poikki ja sanoo nuoremmalle, ettei halua enää keskustella tämän kanssa. Nuorempi on tästä ihmeissään, yrittää kääntää vanhemman pään, mutta turhaan. Tilanne eskaloituu samaan tapaan kuin sisällissota, mutta en kerro miten, jottei elokuvan näkemisestä katoaisi yllätyksellisyys. 

Elokuva on hienosti kirjoitettu, tarina kehittyy luontevasti, saarella asuvat hahmot ovat aidon oloisia, elokuvassa ei ole turhia hahmoja, kaikilla on oma tärkeä roolinsa. Elokuva on kuvattu kauniisti, puvustettu ja lavastettu uskottavan 1920-luvun malliin. Elokuvana teos on virheetön. 

Jos elokuvaa ei tajua allegoriaksi - ja jos ei tunne Irlannin historiaa - elokuva vaikuttaa tarkoituksettomalta ja tarpeettoman julmalta. Jos taas tajua ja tuntee, elokuva aukeaa hienosti, sen muutamissa kohdissa hienovaraisesti viitataan allegorisuuteen ja myös Irlannin tulevaan historiaan. 

Noin muutoin ottaa päähän Finnkinon tapa näyttää elokuvan alussa vartin verran mainoksia. Kun ensin maksaa 15 euroa elokuvasta, ei todellakaan haluaisi nähdä energiajuomamainoksia ja automainoksia. Onneksi en ostanut sarjalippua. Katson jatkossa elokuvani Orionissa, Engelissä tai Reginassa. Finnkinon elokuviin en kyllä taas ihan heti mene. 

Markku Soikkelin arvio on lukemisen arvoinen.