Kotona, syksyllä 1970

Kuvassa pöydän äärellä istun äitini sylissä. Kuvan on ottanut isäni, hänellä oli kamera ja salamavalo ja häntä ei näy kuvassa. Pöydän ääressä muitakin, tunnistan heidät vaikka en muistakaan tilaisuudesta mitään, miten noin kaukaa lapsuudesta voisinkaan. 

Äitiäni vastapäätä istuu Maire Honkavaara, hänen vieressään jääkiekkodynamo Aarne Honkavaara, isäni työkaveri, liikunnanopettaja ja Kaarilan lukion lehtori. Häntä vastapäätä istunee Honkavaarojen nuorin tytär Kaija, niin arvaisin, koska hän oli todella paljon siskojaan nuorempi. 

Kuva on otettu ilmeisesti illallisen aluksi. Pöydällä on juustoja ja voileipäkeksejä, ainakin sinihomejuustoa ja edamia, muita en kuvasta pysty tunnistamaan. Laseihin on kaadettu punaviiniä, jokin pullo on lapsilta (minulta) turvassa ikkunalaudalla. Viini on varmaankin ostettu Alkosta viinakortilla, sehän oli käytössä kansalaisten juomista rajoittamassa vuoden 1970 loppuun asti. 

Isäni oli hyvän ruuan ystävä. Aivan erityisesti hän tykkäsi juustoista ja pihveistä, mutta niiden nauttimista hän joutui vähentämään saatuaan sydänkohtauksen 47-vuotiaana vuonna 1977 eli 7 vuotta kuvan ottamisen jälkeen. Senkin jälkeen muistan hänen kyllä grillissä lihaa (kyljyksiä?) valmistaneen. Tuolloin jo ymmärrettiin rasvan ja kolesterolin merkitys sydäntautien kehittymisessä, mutta niihin ei vielä ollut lääkkeitä. Alkoholia pidettiin lääkkeenä, ja niin isäni nauttikin viiniä ja myöhemmin votkaa paukun pari illassa. 

Kuvassa on näkyvissä ajankuvaa. Äidilläni on ajankohdan mukainen kampaus, häntä vanhempi Maire on pitäytynyt 1950-lukulaiseen kampaukseen. Aarnella on 1970-luvun alun paksukankainen takki - ja myös valkoinen paita ja kravatti. Tulee mieleen, että olisiko iltaan kuulunut muutakin, ehkä teatterinäytös? Työväen teatterihan oli aivan kotimme vieressä. En muista Aarnen enää 1980-luvulla yhtä muodollisesti pukeutuneen. 

Verhot muistan myöhemmiltä ajoilta, ehkä heitimme ne pois veljeni kanssa vasta äitini kuoleman jälkeen, tai ehkä ne ovat yhä tallella. Katsosta roikkuva valaisin on yhä lapsuudenkotini (Epilässsä, ei siis kuvan Papinkadun kodin) keittiössä. Se on hieno, veljeni nyt. Emme aio luopua siitä, koska se on keskeisimpiä lapsuutemme esineitä 

Ikkunalaudalla on kaktuksia. Isäni oli niitä kasvattanut vuosikymmenen, ja ne seurasivat isäni mukana kun hän ja äitini muuttivat kuvan asuntoon. Isommat pylväskaktukset aiheuttivat jonkin tapaturman ja vanhempani luopuivat niistä muutaman vuosi kuvan ottamisen jälkeen. 

Pöydän alla, jalan vieressä, näkyy vajaa viinipullo. Viini onkin kaadettu laseihin siitä. Tapa säilyttää pulloja pöydänjalan vieressä on peruja äitini isältä, joka piti viinapulloa tuvassaan samalla tavalla. Ajatus oli, että vaikka kaikki näkivät pullon, se oli piilossa eikä siitä puhuttu. Tämä tapa on kadonnut kokonaan. 

Kuvassa on mukava tunnelma - ja kuvaa katsellessa tulee mukava tunnelma.