Lapsuudenkotini kirjahyllyn aarteita

Taloyhtöissämme on myynnissä asunto, valoisa, vaalea, avara. Katselen kuvia ja minulla on tunne, että asunto ei ole koti, jotain puuttuu. Ja sitten ymmärrän: yhdessäkään huoneessa ei ole kirjahyllyä, koko asunnossa ei näy yhtään kirjaa. Miten ihmiset voivat elää ilman kirjoja, eivätkö heidän aivonsa surkastu ja lukutaitonsa romahda?

Elämäni tärkeitä kirjoja vuonna 1987

Tiedän kyllä, että nykyisin kaikki maailman kirjat ovat saatavissa muutamalla kännykän näytön pyyhkäisyllä. Mutta lukevatko ihmiset? Tai edes kuuntelevat? Ottavatko lapset kännykästään esille mieluummin kirjan, edes joskus, kuin pelin?  Ja onko netin algoritmi pätevämpi kuin kirjat hyllyyn valitseva vanhempi? 

Lapsuudenkodissani, samoin kuin vanhempieni lapsuudenkodeissa, olohuoneessa (salissa, isossa kamarissa) kunniapaikalla seisoi kirjahylly. Sama juttu kaikilla ystävilläni, heidän kodeissaan, aivan riippumatta sosiaaliluokasta: tehtaanjohtajat, opettajat, putkimiehet, poliisit, rakennusmiehet, maanviljelijät kaikki lukivat. 

Ehkä heillä ei ollut muuta tekemistä? Vaan ehkä lukeminen on parempaa kuin katsominen, telkkarin tai kännykän? 

Lapsuunkotini kirjahyllyssä on yhä pääosa kirjoista, jotka sinne vanhempieni eläissä kertyivät. Veljeni on säästänyt kirjat, tavallaan minun lapsuuteni. Merkillisesti minulla ei ole yhtään kuvaa kirjahyllystä, on vain pieniä paloja, sukujuhlien osallistujien taustalla. Kirjahylly oli niin tavanomainen asia, ettei sitä tullut koskaan kuvattua. Eipä kukaan kuvaa jääkaappiakaan. 

Muisteluharjoituksena, kuvafragmenteista, mieleeni palautuu kirjoja. Tietosanakirjasarja, vanhojen aikojen Wikipedia, huolellisesti professoreiden kirjoittamia artikkeleita asioista ja ihmisistä, joiden tuolloin arveltiin kansalaisia kiinnostavan. Usein jos minulla oli aikaa, eikä mitään varsinaista lukemista, otin käteeni yhden tietosanakirjaniteen ja avasin sen satunnaisesta kohdasta. Muutaman minuutin kuluttua tiesin taas vähän enemmän. 

Toisinaan tartuin kolmiosaisen lääkärikirjaan. Se kertoi ihmisruumiin rakenteen, toiminnan ja esitteli yleisimmät taudit. Kirjassa oli myös kuvia, joita katselemalla saattoi tuntea järkytystä ja puistatusta, tunteita, joita on hyvä turvallisissa olosuhteissa tuntea. Opin paljon terveydestä, mutta samalla sain luulotautitartunnan, opin tuntemaan itsessäni tauteja, joista olin juuri lukenut. Sama vaiva vaivaa minua nykyisin lehtiä lukiessani. 

Kirjahyllyssä oli myös sarja kuvakirjoja, Kaunis maailma ehkäpä, jotka esittelivät maailmamme maanosat ja maat, niiden kauneimmat luontokohteet, kaupungit ja jopa kertoivat eri kansojen luonteista. Kirjojen mukana matkailin ympäri maailmaa, haaveilin kaukomaista, toivoin joskus pääseväni näkemään itse. 1970-luvulla en voinut uskoa, että joskus olisin kaikissa maanosissa ja yli 50 maassa vieraillut. Nyt olen, osin lapsuudenkotimme kirjasarjan innoittamana. 

Aiammassa kirjoituksessani mainitsin jo TEK - Tekniikan maailman ja Grimbergin maailmanhistoria. Opin miten ydinreaktori toimii ja miten kreikkalaiset palvoivat jumaliaan ja miten seireenien laulun kuuleville käy. Jälkimmäinen lienee elämässä tärkeämpää. 

Kirjahyllymme aarteisiin kuuluivat myös sanakirjat. Isäni oli saksalaisesta filologiasta valmistunut lukion lehtori. Kirjahyllyssämme oli luonnollisesti saksalaisen sivistyksen perusteos Duden, jossa riitti tutkimista, ja josta opin paljon saksaa, ja jota lukemalla pärjäsin hyvin saksanopinnoissani. Suomea opin lukemalla Nykysuomen sanakirjaa, jota oli kiva availla sieltä täältä ja tarkistaa tuliko vastaan tuntemattomia sanoja. Melkein aina tuli, mutta yhä harvempia. Sanavarasto karttuu sanakirjaa lukemalla. 

Kirjahyllyssämme oli myös romaaneita. Osa niistä oli yksittäin ostettuja, joululahjoja. Osa oli osa sivistyksen perustaa luovia sarjoja, kirjallisuushistorian keskeisiä teoksia. Luin mitään ymmärtämättä Nietzschen Näin puhui Zarathustraa, matkin sen kieltä päiväkirjassani, vähän enemmän tajusin Joseph Condarista. Osa kirjoista aukeni minulle useamman yirityksen jälkeen, ikä toi minulle ymmärrystä. Nietzscheä en ymmärrä vieläkään. 

Ilman vanhempieni kirjahyllyä en olisi kuka nyt olen. En olisi pärjännyt koulussa, en varmastikaan opiskellut maisteriksi, tosin siihen innosti isäni maisteriuskin, ehkä ymmärtäisi ihmisyyttä sitäkään vähää kuin nyt. Kiitos vanhemmilleni kirjoista!