Lautamiehenä käräjäoikeudessa


Posti toi todistuksen, jonka mukaan olin käräjäoikeudessa lautamiehenä 1.10.2017 - 15.12.2022. Korona-aikana ennen rokotuksia en osallistunut istuntoihin, joten istunnot jäivät aika vähiin, ehkäpä tusinaan. 

Käräjäoikeuden istunnossa lakia tulkitsevat ja syyllisyydestä päättävät käräjätuomari ja kaksi maallikkotuomaria eli lautamiestä. He voivat olla yksimielisiä, kuten yleensä käy, tai erimielisiä, jolloin eri mieltä olevan pitää laatia virallinen selostus. Istunnoissa, joissa minä olin, kaikki kolme tuomaria päätyivät syyllisyyden suhteen yksimielisyyteen. Tuomion pituus selvisi ammattituomarin ehdotuksesta, jonka hän määritti ennakkotapausten ja lakikirjan mukaan. 

Lautamiehet valitsee kaupunginvaltuusto kunnallisvaalien tulosten mukaisessa suhteessa. Helsingissä on siis eniten kokoomuslaisia lautamiehiä. Minä olin vihreä lautamies. Puoluekanta varmaan vaikuttaa jotenkin, joskaan sitä ei koskaan tuotu esille. 

Entä millaisia tapauksia minulle arvotuissa istunnoissa käsiteltiin. Niitä oli monenlaisia: nuorisojoukon keskinäinen väkivaltaiseksi yltynyt huumekauppa; baari-illan jälkeen hotellissa  tapahtunut raiskaus; luottotiedoton kaverin, joka oli pantu myymään olematon kaivinkone ja ottamaan rahat; nuori mies, joka yritti polttaa äitinsä asunnon; toinen nuori mies, joka löi vastaantulijaa vasaralla päähän; yrittäjiä, joilla kirjapito oli mennyt sekaisin ja firman rahat kadonneet;  ja niin edelleen. 

Yhteistä (melkein) kaikille tapauksille oli syytettyjen kaikinpuolinen surkeus. Joko he olivat alkoholin ja huumeiden kanssa touhutessaan saaneet itsensä yhteiskunnan laitamille, tilaan jossa pienet rötökset jotenkin vain olivat osa elämää ja jossa tulevaisuudesta ei ollut odotettavissa mitään parempaa. Tai sitten heillä oli mielenterveysongelmia, ääniä, jotka käskivät tehdä ties mitä. 

Mielenterveysongelmaiset ja heidän rikoksensa olivat surullisia tuomittavia. Onneksi useammassa tapauksessa saimme lausunnon, johon nojaten saatoimme todeta syytetyn syylliseksi, mutta vähintäänkin osittain syyntakeettomaksi, ja saatoimme olla tuomitsematta häntä vankilaan. Vankila ei olisi näitä kavereita auttanut. Tuskin se olisi suojellut yhteiskuntaakaan, koska rikosten uusimista ei voinut pitää todennäköisenä. 

Lautamiehenä työskentely opetti paljon yhteiskunnasta ja ihmisyydestä. Onneksi pääsin yhdeksi kaudeksi tähän arvokkaaseen luottamustehtävään. 


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Moniko tapauksista eteni hoviin eli oltiinko tuomioihin tyytyväisiä?

Enpä kyllä tuota valintapaa tiennyt tai koskaan edes miettinyt. Ei taida olla kovin hyvin edustava jakauma kun äänestysprosenttikin on ollut sitä sun tätä.
Anonyymi sanoi…
Ei tainnut mennä yksikään hoviin. T. Mane

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc