Panssarilaivat Ilmarinen ja Väinämöinen / Eino Penttilä

Suomi hankki ennen toista maailmasotaa kaksi panssarilaivaa, Pentilän mukaan meritaisteluihin liian hidasta ja jäissä kulkemiseen kykenemätöntä, pikemminkin kelluvaa linnoitusta. Laivoilla oli noin 400-henkinen miehistö, 4 isoa tykkiä, 8 keskikokoista ja useampia pieniä konetykkejä. Laivoilla oli sen aikainen tulenjohtojärjetelmä, ja muutenkin ne olivat aikansa tuotteita. 

"Väinömöisen tykit puhuvat"

Penttilän kirja kertoo laivojen tarinan kronologoisesti: talvisodassa laivat puolustivat olemassaolollaan Ahvenanmaata, viettivät suuren osan ajastaa Föglön selällä liikuskellen. Neuvostoliitto yritti lentopommituksin upottaa laivat, mutta pommit menivät aina ohi. Sodan loppuvaiheen panssarilaivat viettivät Turun satamassa ja suojasivat Turkua ilmapuolustuksen apuna. 

Jatkosodassa panssarilaivat jatkoivat ajeluaan rannikon tuntumassa. Meri oli miinoitettu, ilmasta uhkasivat Penttilän mukaan ryssän pommikoneet. Suomen liityttyä Saksan rinnalle, ja Saksan tarvitessa apua Viron saariston valtauksessa, panssarilaivat tekivät valehyökkäyksen Utöstä avomerelle. Kun hyökkäys on päättymässä, Ilmarinen kääntyi, sen kylkeen ajautui kaksi miinaa, jotka räjähtivät laivan keskiosan alla. Ilmarinen upposi 7 minuutissa. 271 miestä kuoli, 132 pelastui. Tämä tapahtui syksyllä 1941 

Jatkosodan loppuajan Väinämöinen piileskeli milloin missäkin saaristossa, pisimmän aikaa Sipoossa jonkin saaren rannassa naamioituna. Laiva oli liian kömpelö osallistumaan juuri mihinkään ja samalla liian arvokas vähintäänkin propagandamielessä, ettei sille ollut käyttöä. Sodan jälkeen laiva annettiin sotakorvausten osana Neuvostoliitolle. 

Penttilä oli itse mukana laivoilla, kertoo oman kokemuksen vanhan miehen rintaäänellä. Kirja on kokoelma taisteluvauksia, jotka typistyvät usein laukausten määrien luettelointiin. Kirja ei pääse sotaa käyneiden ihmisten, ei edes Penttilän itsensä, tunteisiin vaan pysyttelee ulkokohtaisissa asioissa. Tämä on useiden vanhojen miesten kirjottamien sotakirjojen ongelma. Kirjassa on myös lukemattomia verbittömiä lauseita, aivan kuin kirja olisi kasattu kokoon listoista.

Mielenkiintoinen, joskin ei paljon uutta edes minulle kertonut aikansa tuote tämä kirja.