Koulu maailman laidalla / Pawo Choyning Dorji
Bhutania tavataan sanoa yhdeksi maailman kauneimmista maista, jossa asuu yksi maailman onnellisimmista kansoista. Bhutan on kaukana Suomesta ja sinne on ollut hankala matkustaa, koska maahan ja maassa on huonot kulkuyhteydet.
Kaukaisessa maassa on kaukaisia kolkkia. Yhdessä kolkassa, bussimatkan ja 8-päiväisen kävelyn takana on Lunana-kylän koulu maailman laidalla. Elokuva kertoo nuoresta opettajasta, joka puolipakolla joutuu kouluun kesän ajaksi opettamaan. Oikeasti hän haluaisin emigroitua muusikoksi Australiaan.
Elokuvan rakenne on tavanomainen: nuori mies joutuu lähtemään pääkaupungista maaseudulle, häntä vastaan tulee rotevia ja reiluja maalaisia, matkan varrella nuori mies joutuu vähitellen luopumaan kaupungin mukavuuksista, ottamaan kuulokkeet korviltaan. Samalla hänen kunnioituksensa maaseudun väkeä kohtaan kasvaa. Perillä, pitkän kävelyn jälkeen, häntä vastassa on kylän koko väki, 56 aikuista ja lasta.
Opettaja kauhistuu kylän alkeellisuutta, sähkön pätkittäisyyttä, tulen sytyttämistä jakinlannalla, koulurakennuksen alkeellisuutta. Lapset ovat kuitenkin valloittavia, opettaja jää kylään, opetus sujuu, samalla opettaja oppii kylän elämän, laulut, jakkien merkityksen ja jopa ilmastonmuutoksen vaikutukset.
Elokuva on ällistyttävän kaunis. Luonnollisesti Bhutanin vuoristoiset maisemat salpaavat hengan, mutta niiden lisäksi elokuvan kuvaus, jopa opettaja istumassa karussa huoneessaan, on kuvattu maalauksellisesti. Useissa kohdissa teki mieli ottaa valokuva!
Kylän lapset ja aikuiset esittävät itseään, ovat luonnollisia ja liikuttavia. Kylän johtajan tehtäväksi on annettu lausua ikuisia totuuksia, mainostaa Bhutania ja epäillä ulkomaailman houkutusta. Sen hän tekee hyvin.
Lopussa on kaunis kohtaus, jota en paljasta. Kannattaa mennä katsomaan.

Kommentit