Kateudesta

“Pääsisinpä minäkin joskus lenkille”, ajattelen usein, kun joku hölkkää vastaani ollessani fillaroimassa. Sitten tajuan, että minähän olen just nyt lenkillä. Sellaista on kateus, muiden tekemisistä haaveilua. 

Sama juttu Instagrammissa. Vaikka itsellä on ollut hieno päivä, on vaikka tullut käytyä hienossa ravintolassa, niin johan harmittaa, ettei ole ollut jossain melomassa tai fillaroimassa porukalla. Vaikken edes melo enkä tykkää porukassa fillaroimisesta. Sellaista on kateus, muiden tekemisten arvostamista omia enemmän. 

Kummallista on elämä nykyään sosiaalisen median kanssa. Milloin vain median avaa, sieltä tulee silmille jotain, joka tuntuu paremmalta ja jännittävämmältä ja houkuttelevammalta kuin omat tekemiset. Ja varmaan muut katsovat minun tekemisiäni ja ajattelevat samoin, että jopas Manella on mukavaa, olisipa minullakin. 

Mukavaa onkin, mutta mukavaa ei tämä loputon mahdollisuuksien vertailu, tekemisten ja saavutusten kilvoittelu ole. Onneksi se ei vielä ole lamaannuttanut, vielä jaksan tehdä ja puuhata vaikka tekemiseni ja puuhani muiden rinnalla kalpenevat. Vaikka voisin valita toisin, valitsen silti juuri sen mitä halua, enkä jää kotiin ahdistuneena valintojen alle hautautumaan. 

Noin yleensä minusta tuntuu, että tässä suhteessa ennen oli paremmin. Ei ole ihmiselle hyväksi pystyä koko ajan vertaamaan omia tekemisiä muiden tekemisiin, omaa pärstää satojen muka kauniimpien pärstiin ja omaa vatsaa karvattomaaan pyykkilautaan. 

Nyt netti kiinni ja ulos fillaroimaan - ja kateutta luomaan!