Unien unia / Antonio Tabucci


Millaisia unia Freud näki? Entä Rabelais tai Rimbaud? Emme tiedä, he eivät ole keskuudessamme eivätkä tarkkoja muistiinpanoja unistaan jälkipolville jättäneet. 



Onneksi Antonio Tabucci on eläytynyt edesmenneiden esikuviensa, ihailemiensa ihmisten (kaikki miehiä, koska niin maailma on meille historian jättänyt, vinoutuneena) unia. Eläytymisestä on syntynyt pieni ja riemastuttava kirjanen. 


Freud näkee unta, jossa hän kävelee naisena kaupungilla ja saa kuulla, että hänen pitäisi hankkia itselleen mies. Rabelais paastoaa ja näkee unessaan itsensä mässäilemässä kirjojensa päähenkilön kanssa helmikanoja, täytettyjä ankkoja ja kulhokaupalla kastiketta. Rimbaud kiertää maata amputoitu jalka kädessään ja tapaa naisen, joka avaa mekkonsa. Mutta Majakovskille käy huonosti: hän jää metroasemalla kiinni käsiensä pesemisestä saippualla ja joutuu tuomituksi veturiin lausumaan runoja maalaisille.

 

Luin kirjan illalla. Odotin näkeväni unia, mutta ilmeisesti lukemani unet tukahduttivat mielikuvitukseni tai sammuttivat muistini. En nähnyt yhtään unta. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc