Venetsian aaveet / Kenneth Branagh

Oli ikävä Venetsiaan. Ajattelin lievittää ikävääni katsomalla Venetsiaan sijaitsevan Hercule Poirot -elokuvan. Ei auttanut, koska elokuvassa ei juurikaan Venetsiaa näy. Toki alussa ja lopussa on muutamia laajoja kuvia kaupungista, ja Hercule kävelee henkivartijansa kanssa kanavien rannoilla. Sitten tapahtumat siirtyvät vanhaan palatsiin, jossa kummittelee. Mieleen tulee Adams Family tai jokin muu puolikoominen kauhuelokuva. 

Juoni on semmoinen kuin olla pitää: mennään suljettuun tilaan, on vajaa kymmenen henkilöä, tapahtuu murha, sitten Hercule päättää keskeyttävänsä eläkepäivänsä, ja ratkaisee murhan. Katsojaa sekoitetaan ja pelotellaan Hohdosta lainatuilla pikkutytöillä, ovet lonksuvat ja koko ajan sataa. Mutta lopulta paha saa palkkansa, ja hyvittää tekonsa. 

Henkilöihin ei synny tunnesidettä, pelottavaksi tarkoitetut yllättävät tapahtumat eivät pelästytä, ja kuten sanottua, Venetsiaa ei elokuvassa näy, se ei ole elokuvassa mukana juuri mitenkään. Harmi, koska olisin halunnut nähdä enemmän kuvia Venetsiasta, kaupungista, jossa olen viettänyt kymmenen kertaa unohtumattomia kauneuden täytteisiä päiviä. 

Lisäksi elokuvan kirjoittajan ja ohjaajan näyttelemä Poirot on aivan liian laiha, puhuu aivan liian hyvää englantia eikä ole läheskään yhtä sivistynyt kuin hänen perinteen mukaisesti pitäisi olla.