Tapahtui veden äärellä / TV-sarja

 Tapahtui veden äärellä  / TV-sarja


Ylen Areena -palvelun esittelyteksti kertoo 



Juhannusaattona 1973 Annie ja hänen kuusivuotias tyttärensä Mia löytävät kaksi murhattua telttailijaa Svartvattnetin kylän lähistöltä joen rannalta. Kaksoismurha jää kuitenkin selvittämättä. Tapahtumat heittävät synkkiä varjojaan monen elämän ylle, kunnes eräs mies palaa kylään lähes 20 vuotta murhien jälkeen. Ruotsalainen sarja perustuu Kerstin Ekmanin samannimiseen suosittuun romaaniin. 


En ole lukenut Ekmannin kirjaa, joten en tiedä miten uskollinen sarja on romaanille. Katselimme sarjan ensimmäiset 4 osaa perinteisesti viikon välein. Kaksi viimeistä katsoimme peräkkäin Areenasta. Areenasta katsominen oli helpompaa, koska sarjan henkilöhahmojen runsaus pysyi paremmin hallussa peräkkäin katseltuna. 


Tarina kulkee kahdessa eri ajassa. Vuonna 1973 tapahtuvan kaksoismurhan selvittelyn yhteydessä käsitellään hippiaatetta, likaisten hippien yhteisöä kaukana kaikkialta, näennäisen tasa-arvon ja maskuliisen vallan väärinkäytön tuhoisuutta, ja perinteisen yhteisön ahdistavuutta. 18 vuotta myöhemmin, 1991, tapahtumat ovat jo hieman nykyisyyttä vastaavia  vaikka hipit yhä yhteisössään asuvat. Molemmissa ajoissa keskeisenä teeman ovat metsät, metsätalous, ja maaseudun elämän henkinen ahtaus. 


Sarjan tapahtumien kaksi aikatasoa menevät helposti sekaisin, niitä ei ole erotettu värein, katsojan on joka kohtauksen alussa pääteltävä missä ajassa kulloinkin ollaan. Se selviää tietenkin näyttelijöistä, jotka ovat eri aikoina eri - ja eivät juurikaan näytä vuonna 1991 vuoden 1973 itseltään. Osa jopa kasvaa pituutta 10 senttiä näyttelijän vaihtuessa, mikä hämää kovin paljon. Muutoin epookit onnistuvat: autot ovat kultakin ajalta, vaateet ja hiustyylit etc. 


Näyttelijät onnistuvat. Ryhdyin katsomaan sarjaa suosikkinäyttelijäni Rolf Lassgårdin vuoksi, mutta muutkin näyttelijät onnistuvat erinomaisesti. 


Jos katsot sarjan, katso useampi jakso peräkkäin, jottet tipu juonesta. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc