Amalian rakkaus / Elena Ferrante

Delian syntymäpäivänä hänen äitinsä hukkuu, ilmeisesti vahingossa tai tahallaan. Delia matkustaa kotoaan Roomasta Napoliin hautajaisiin, joissa hän tapaa ihmisiä menneestä. Isäänsä hän ei tapaa, koska isä ei osallistu hautajaisiin. Kuukautiset alkavat, mikä on jotenkin tärkeää kertomuksen kannalta. Myöhemmin ne loppuvat järkytyksestä, kun sataa ja tapahtuu yllättäviä. 

Kirjassa tapahtuu yllättäviä koko ajan, kerronta on rakennettu siten, että lukijaa pidetään pimennossa, hänelle vihjaillaan vaan ei kerrota kuin sitten myöhemmin yhtäkkiä. Tämä on taiten kirjoitettua. 

Äidin elämä, ja Delian oma elämä, tulee vähitellen vastaan, on tavattava äidin rakastaja ja muistettava isä mustasukkaisuudessaan ja vähivaltaisuudessaan, veri ja repeytynyt iho. Kaikki riidat johtavat väkivaltaan, kukaan ei ole turvassa, vielä iäkkäinä miehet ahdistelevat nuoria naisia. 

Kertomus on surullinen, kaikilla henkilöillä on katkeruutta jostain menneestä, ja nyt on Delian vuoro ottaa siitä vastuu vaikka hänen se ei ole. Sataa, on märkää, mekko liimautuu ihoon ja sen hävyn kohdalla on tahra. Hävettää, meikit leviävät. 

Lopussa tapahtumat kuroutuvat yhteen, ja se mitä Delian on lapsena tajunnut tai nähnyt, ei olekaan totta. Kirja loppuu, mutta mikään kaunis ei ala. 

Ja koko ajan Napoli on ahdas, meluisa, likainen, ihmiset hikisiä ja vaatteet rujoja. 

Erikoinen teos.