Enkelten verta / Johanna Sinisalo

Kirjallisuuden vaikein laji on lukijaa käännyttävä fiktio, eli fiktio, jonka tarkoituksena on kertoa lukijalle maailman vääryyksistä ja aikaansaada lukijassa palava halu, tai edes kytevä tarve, tehdä asialle jotain. Homma onnistuu helpommin pamfeltilla tai ihan vain lehtiartikkelilla. 

Johanna Sinisalo yrittää vakuuttaa lukijan mehiläisten joukkotuhosta ja sen karmeista vaikutuksista ihmiskunnalle. Tässä ei ole mitään vikaa, mutta toteutus jää vähän kesken, koska tarinassa menevät sekaisin lukijoiden motivointi ja romaanin vaatima juoni, henkilöiden kehittely. 

Juoni menee tälleensä: Orvo on perinyt isoisältään talon ja muutaman mehiläispesän, joita hän hoitaa. Orvo on houlestunut mehiläisten kuolemista Amerikassa ja kauhuissaan, kun hänenkin pesistään ensin yksi ja sitten toinen kuolee. Orvon isä, Ari, pitää Orvon naapurissa teurastamoa ja lihakarjatilaa, mikä ahdistaa Orvon poikaa Eeroa, joka on sekaantunut eläintenvapautusrintamaan. Orvon navetan vintille avautuu portti toiseen maailmaan, koska onhan tämä scifi-kirja. Ja sitten Eero onkin kuollut, Ari siinä ollut mukana ja Orvon hautaustoimiston omistajana hoitaa hautajaiset, joista hän karkaa pois, koska hänen ex ja Eeron äiti on tullut Australiasta asti paikalle. Ja koko ajan mehiläisiä kuolee ja Amerikassa on nälänhätä. 

Kirjassa on myös sivujuonteena Eeron blogi, jossa hän kertoo eläinten kaltoinkohtelusta ja johon persumaiset lukijat kommentoivat kuten he tekevät nytkin iltapäivälehtien keskusteluissa. Blogi tuntuu nyt 2024 vanhentuneelta tavalta viestiä ja hankkia kannatusta ajatuksilleen, mutta kirja onkin kirjoitettu 2011. 

No, eipä siinä, muutama tunti kului lukiessa, ja olen kyllä aivan varma, että mehiläisten kuolemat ovat paha asia. Että ehkäpä kirja tavoitti sen mihin pyrki.