Koti kulttuurien välissä / Lotta-Sofia Saahko




Todellisuus on tarua ihmeellisempää, ja siitä kirjotetut kertomukset fiktiota kiinnostavampi. Lotta-Sofia Saahkon elämä ja hänen elämästään kirjoittama Koti kulttuurien välissä lumoaa kuin Saahkon lapsena ahmimat Harry Potterit. Kirjaan ei pidä tarttua, jos ei ole aikaa lukea sitä kerralla tai parilla loppuun. Saahkon elämästä ei sattumuksia ja seikkailuita puutu.

Saahkon vanhemmat muuttivat hänen ollessaan pieni isän työn perässä Saksaan, josta he muuttivat 15 vuoden jälkeen Kiinaan, jossa Lotta-Sofia kirjoitti ylioppilaaksi Shanghain saksalaisesta koulusta. Sen jälkeen perhe palasi Suomeen, Lotta-Sofia kirjoitti ylioppilaaksi Valkeakoskella, työskenteli hetken Saksassa, palasi opiskelemaan Suomeen, työskenteli Kauppakamarissa, ja lopulta päätyi Lontooseen opiskelemaan teatterikouluun. Ja sitten hän alkoi kirjoittaa kirjoja omasta ja perheensä, erityisesti rakkaan pappansa, elämästä. 


En pitäisi kirjaa autofiktiona, koska kirja on kokoelma elämänkerrallisia kertomuksia ilman etäännyttämistä, koukuttavan kauniisti kerrottuna. Lapsen elämä on kaikkialla samanlaista, mutta usean kulttuurin välillä seikkaileminen tuo omat vaikeutensa (kieli, kavereitten nauru kulttuuritörmäyksien vuoksi), mutta myös vapautta, ilmeistä iloa monessa paikassa elämisestä vaikka kavereita edellisestä vaiheesta on aina ikävä. 


Kaiken keskellä Lotta-Sofia pelkää tuottavansa pettymyksen vanhemmilleen, kilvoittelee aina ja kaikkialla ollakseen paras, oppiakseen kielen, tullakseen valituksen luokan mallioppilaaksi, päästäkseen näytelmän pääosan esittäjäksi, ja välillä hieman surullisesti laihuudessa saadakseen luokkakavereittensa hyväksyntää. Tietenkin kaikesta seuraa yksinäisyyttä, burnauttikin, mutta menestystä, opittuja kieliä ja kulttuureita vaikka kuinka. 


Lotta-Sofia ehti elää usean elämän jo alle 30-vuotiaana. On hienoa, että hän kertoo elämistään avoimesti - mutta toki monia asioista jää kertomatta, vaikkapa syömisen aloittaminen ja omat seurustelusuhteet (tai niiden puute).

Kirjassa minua kiehtoivat myös kuvaukset elämästä expattina Shanghaissa. Siinä oli jotain tuttua vaikka minä olinkin paljon vanhempi eläessäni Kiinassa ennen Lotta-Sofiaa. Samat sattumukset silti. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc