Pölyn ylistys / Silvia Hosseini

Silvia Hosseinin ensimmäinen esseekokoelma käsittelee kehnoja, pölyisiä aiheita. Takakansi mainitsee Leonard Cohenin surkeimmat albumin, Al Pacinon huudon ja Dubain. Kirjan sisältää paljastuu vielä kansallisgallerioiden pölyiset taideteokset ja muotibloggareiden nuhjaiset mainoskamppikset ja väkivaltainen seksi, Camus’n Sivullinen-romaani ja vaikka mitä, useimmissa esseissä ajatus ja aiheet harhailevat kuten niiden hyvässä esseistiikassa kuuluukin. 

Kirja on vuodelte 2018, ajalta ennen koronaa ja tekoälyä, joista Hosseinilla varmasti myöhemmin voi olla sanottavaa. Kirjan essee bloggareiden mainoskamppanjoista, lifestyle-torakoista Husseinin mukaan, on nokkela, mutta olisi hienoa lukea miten Hosseini nykyään näkee TikTokin ja muut uudet torakoinnin mestat. 

Kiinnostavin on mielestäni Dubaita käsittelevä Aavikkolabyrintin vangit, joka kertoo Dubain historian ja pohtii miten kaupungin ja paikkojen merkitys syntyy ja voiko niitä luoda hetkessä tyhjästä ja jos niin yrittää, mitä siitä syntyy. Hosseini kertoo viihtyvänsä Dubaissa, siellä kun saa sekstailla ja juoda ja tanssia toisin kuin hänen toisessa kotimaasssan lahden toisella puolen. 

Hosseini on äidinkielen opettaja, oppinut ihminen, ja hänen esseensä Camus’n sivullisuus-käsitteestä ja sen käsittelystä eri ajattelijoiden teoksissa ja sivullisuudesta hänen omassa elämässään on hieno, joskin vaikea vähemmän lukeneelle lukijalle. 

Luin taannoin Hosseinin uudemman esseeteoksen ja blogiarvioni perusteella pidin siitä enemmän. Tätä ensimmäistäkin suosittelen, koska hyviä ja perusteltuja esseitä ilmestyy suomeksi ja Suomessa aivan liian vähän.