Ensimmäinen siemaus olutta / Philippe Delerm

Miltä maistuu ensimmäinen siemaus olutta? Mitä tapahtuu ennen sitä, miten olut huulilla vaahtona tuntuu? Entä millaista on katsella Ranskan ympäriajoa kuumana kesäpäivänä ikkunaluukkujen ollessa kiini? Onko kesäine retki vadelmapensaiden luo kohokohtana verrattavissa juuri kypsyneiden tomaattien poimimiseen sateisessa puutarhassa?

Ja millaista on soittaa puhelimella puhelinkioskista - ja miten puhelussa ei ole olennaista mitä sanoo vaan se mitä kuulee? Entä miten maaseudun kirjastoautosta voi tyytyä valitsemaan vain 12 kirjaa, ja miten suuri ilo, jos virkailija armahtaa kolmannentoista lumisena joulukuun iltapäivänä? 

Entä millaista on kulkea aseman liukukäytävällä, ehkäpä matkalla sunnuntaina ystävän luo, tai millaista on sunnuntaina, kun ystävät ovat lähteneet ja voi juoda pullosta viimeisen huikan ja laskea itselleen lämpimän kylvyn? Tai miten aamun lehti rauhoittaa, miten kahvin kirpeys pehmentää kipeätä tekevät uutiset ja miten urheilun toistuvuus, seuraavan pelin ja revanssin mahdollisuus, lohduttaa. 

Näistä kaikista, ja myös talven ensimmäisestä villapaitapäivästä, kertoo Philippe Delermin pieni kirja vuodelta 1997, ajalta jolloin elämissämme oli muutakin kuin pieniä ruutuja, enemmän hajuja ja tuntoaistimuksia ja milloin vierailulle saattoi ystävä saapua yllättäen, ja sitten yhdessä ruokaa laittaessa puheet vähenivät kunnes oli aika istua pöytään.

Kirjanen on tuulahdus menneestä, ja siksi nykyään nostalgisen haikea. Ilmestyessään se on ollut jotain muuta, mutta en enää tavoita mitä. Lue ja kerro minulle!