Meren ja tulivuoren välissä / Pertti Saloheimo

Tutkija saapuu vesitasolla saarelle, jonka rannassa on aiempien tutkijoiden käyttämän laivan hylky. Saaren rannassa, tulivuoren rinteellä, on kaupunki. Tutkija, yksinäinen mies uransa alussa, haluaa meren sijaan tutkia saaren eläimistöä ja kasvillisuutta. Rannan baarissa hänet neuvotaan leskiruovan luokse, ja niin hän saa asuttavakseen tyhjillään olevan talon ylärinteeltä, kaupungin yläpuolelta. 

Tutkija rakennuttaa taloon laboratorion vaikka suurin osa varusteista on matkalla - laivassa - tuhoutunut. Hän alkaa kerätä näytteitä, saa apua paikallisilta, erityisesti nuorelta pojalta. Merkillisiä eliöitä ilmestyy, osa niistä metallikuorisia, osa muuten vain mekaanisia kuten narisevaniskainen, tuntematonta kieltä puhuva apina. 

Apinan kanssa samaa kieltä puhuu munkki, jonka tutkija yhyttää korkealla rinteessä olevasta luostarinrauniosta. Munkki kertoo saaren historiasta, sitä uhanneista luonnovoimista, jotka sitten vähitellen alkavat riistäytyä hallinnasta. Metsästä löytyy kuollut, ja tutkija on ulkopuolisena ainoa epäilty, jää yksinäiseksi, kaikkien karttamaksi. 

Elämä saarella käy hankalammaksi, tutkimukset hankaloituvat, poliisi vainoaa, laboratorion varusteet joutuvat ilkivallan kohteeksi. Loppua kohden tarina muuttuu sekä selvemmäksi, osa menneisyydestä saa selityksensä, että mystiseksi tulivuoren purkautuessa. 

Kirjan tunnelma muistuttaa Joel Haahtelan kirjojen hieman mystistä, hieman unenomaista kerrontaa. Tapahtumat tuntuvat tapahtuvan jossain muualla kuin todellisuudessa vaikka todellisuus ei katoa, kielen tarkka niukkuus antaa lukijalle tilaa kuvitella, ja jokin sanomaton uhka on läsnä, mutta lempeästi. 

Taitavasti kirjoitettua tarinaa on ilo lukea, vielä isompi ilo on miettiä mitä tarina merkitsee, silä jotain sen taustalla on oltava.