Kuka minä olen / Marja Saarenheimo

Pirkka Petelius toteaa HS:n haastattelussa muistelmistaan: “Tämä on minun kirjoittamisen hetkellä kokemani totuus niistä hetkistä. Ei ole olemassa yhtä totuutta, on olemassa erilaisia näkökulmia” ja että että yksikään sana muistelmissa ei ole totta sellaisenaan. On vain muisto, joka elää ja muuttuu.

Samaa sanoo Paul Sartren Inho-romaanin päähenkilö, jonka mukaan muistot eivät ole valokuvia vain jotakin, joka muuttuu joka kertaa muistellessa. Päähenkilö pyrkii siksi välttelemään muistelua. Tai niin minä muistan kirjan tarinan, enkä viitsi tarkistaa kirjasta vaikka sen kirjahyllyssäni on, joskaan en muista missä. Tai edes onko, luulen että on. 

Psykologi ja psykoterapeuttu Marja Saarenheimo kirja Kuka minä olen käsittelee muistia ja sitä, kuinka me ihmisinä rakennamme identiteettimme ja miten muistin katoaminen dementiassa vaikuttaa identiteettiin (osin muuttaa, mutta jokin ydin tuppaa säilymään, tunto tai tuoksut voivat palauttaa menneen). 

Saarenheimo perustaa kirjansa uusimpaan tutkimukseen ja omiin kokemuksiinsa terapeuttina. Aivan kirjan alussa hän kumoaa naiivin ajatuksen muistista pysyvänä ja muuttumattomana arkistona, siis samoin kuin Sartre ja Petelius. Tästä hän etenee muistiin kollektiivisena ilmiönä, kertomuksiin perustuvana kommunikaationa, ja perustavasti ihmisen suhteeseen toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan liittyvänä ilmiönä. 

Kirja on kiehtova. Kirjoitin taannoin kymmeniä muisteluita lapsuudestani, tai kuvitelmia lapsuudestani. Nyt tajuan tarkemmin mikä niiden merkitys oli, ja mistä ne kumpusivat. Ja kuten tätini sanoi: “ ei se nyt noin ollut, mutta tarinasi ovat kiinnostavia”. 

Jos et halua lukea Sartrea, lue Saarenheimoa. Tai ainakin Peteliuksen haastattelu. Linkki kommenteissa.