Oppitunteja eläville / Akse Pettersson

Onko kohtuullista odottaa, että näytelmän viesti tai sanoma tai edes aihe avautuvat katsojalle, joka ei ole ennen esitystä lukenut käsiohjelmaa? Tämä kysymys jäi vaivaamaan minua Akse Petterssonin näytelmän jälkeen. En näet ymmärtänyt mitä näytelmä yritti minulle kertoa.

Näytelmä on hauska. Se on kuulemma valmistunut työryhmän improvisaatioden myötä. Vitsit naurattavat ja seuraavat toisiaan, joskus vitsit toistavat itseään kymmenen kertaa varman vaikutuksen aikaansaamiseksi. Ja vaikutus oli varma: yleisö nauroi. Minäkin nauroin - ja minä en yleensä naura teatterissa. 

Näytelmässä on meneillään jonkinlainen merkillinen tulevaisuuteen kurkottelu 1970-luvulla. Tutkimusfirmassa on töissä patruunaelkeinen pomo, vähemmistökommunistinen luottamusmies, hieman hönö tutkija ja tutkimuskohteeksi valikoitunut keski-ikäinen nainen. Monenlaisin menetelmin nainen pannaan yrittämään matkaa tulevaan ja matkan aikana kerättyä dataa sitten ihmetellään.

Paitsi että muutaman kokeen jälkeen tämä osa juonesta katoaa ja näytelmä siirtyy tulevaan: 70-luvun hahmot ryhtyvät käyttämään työelämän nykykliseitä. Ja nehän naurattavat, sen todisti jo taannoin Office-sarja. Osa huomioista on teräviä, osa vain ja ainoastaan tosia. 

Näyttelijät tekevät työnsä erinomaisesti. Jos eivät tekisi, ei paljon naurattaisi. Ajoitukset ja eleet osuvat kohdalleen.

Harmi, ettei näytelmän aikana saanut juoda viiniä. Tällainen näytelmä toimisi vielä pienessä nousuhumalassa.