Minun Helsinkini / Henrik Tikkanen

Henrik Tikkanen rakasti elämässään montaa naista, lukemattomia pulloja mutta vain yhtä kaupunkia. Hän koki olleensa naimisissa Helsingin kanssa, piirsi siitä tuhansia kuvia, asui eri puolilla kaupunkia, ja eli kaupungin kasvun syntymävuodestaan 1924 kirjan julkaisemiseen vuoteen 1972 asti. Tikkanen kuoli 60-vuotiaana vuonna 1984. 

Tikkanen syntyi rikkaaseen pankkiiriperheeseen Kulosaareen aikana, jolloin Kulosaaren rakentanut Kulosaaren Huvilakaupunki Oy oli mennyt konkurssiin, saarella asui oman kuntansa asukkaita ja sieltä pääsi Helsinkiin, syntiseen Sörkkaan, narisevaa siltaa pitkin. Perheen rikkaudet katosivat erään pankin kaatuessa, tuli muutto Töölöön, lapsuuden ja teiniyden vuodet Kampissa ja Töölön rajalla, suojeluskuntailua, ja sitten sota, vuodet rintamalla. 

Sodan jälkeen oli kiire ottaa menetetty aika kiinni, kaasu painettava pohjaan. Tikkanen kertoo Helsingin kapakoiden tarinoita, armoitettujen juoppojen tempauksista. Kirja voisi olla alaotsikoltaan “kuka joi mitä kenen kanssa ja missä ja mitä siitä seurasi”. Yleensä seurasi krapula, joskus ero pettämisen vuoksi. 

Kirjassa kulkee rinnakkain kaupungin muutos, sodan jälkeisestä asuntopulasta 1960-luvun purkuaaltoon, ja lähiöiden rakentamiseen ja toisaalta Tikkasen elämä, joka vie häntä perheineen Herttoniemeen kauas kaupungista ja takaisin. Kaupunki on Tikkasen suurin rakkaus, naiset ja Märta eritoten jäävät toiseksi. Kapakat, niissä vaimojen ja ex-vaimojen kanssa vietetty aika, niin ja krapulat. Vaan suurin on rakkaus kaupunkiin, Helsinkiin. 

Suosittelen kirjaa kaikille Helsingissä asuville, sitä rakastaville, ja piirrosten ystäville. Kirjan kannattaa lukea rinnakkain Väinö Tannerin Näin Helsingin kasvavan kanssa, koska silloin saa käsityksen kaupungista 1880-luvulta aina 1970-luvulle. Huikea muutos, hienoja teoksia.