Koronapäiväkirja #4, keskiviikko 25.3.2020

Näissä maisemissa päiväni vietän

Elämä jatkuu. Alan vähitellen tottua poikkeustilaan ja pandemiaan. Enää ei pelota yhtä paljon kuin muutama päivä sitten. Pystyn vähitellen tekemään jotain, joskin keskittymiskykyni ei ole lähelläkään aiempaa.

Uutisissa sanoivat, että nämä nykyiset rajoitukset (ja niiden tiukennukset) ovat voimassa vähintäänkin 3-4 kuukautta. Se tarkoittaa nykyisen kaltaisen kotoilun ja lähiympäristössä ulkoilun jatkumista. Lähiseudun kadut ja polut tulevat tutuiksi.

Kävimme kaupassa. Kaupassa oli lähes kaikkea mitä tarvitsemme. Emme ole kovin nirsoja, syömme mitä nyt sattuu kaupasta löytymään. Ruokahalu on hieman kadoksissa, joten senkään puolesta ei tarvitse erityisiä mieliherkkuja saada päivittäin. Jos ja kun tämä jatkuu kuukausia, laihtunen paljon. Ruoka ei maistu, mutta energiaa kuluu päivittäiseen 3 tunnin liikuntaa. Lisäksi oluen juominen on lähes loppunut, samoin herkkujen (suklaa, jäätelö) syöminen. Pitkään olen toivonut laihtuvani, mutta en siitä nyt osaa iloita.

Päivät kuluvat yhä melko nopeasti. Herään aivan liian aikaisin, yritän aamuisin välttää uutisten lukemista ja kuuntelemista. Lueskelen, kirjoittelen, käyn muutaman kerran päivässä ulkona. Illalla käymme yhdessä ulkona, noin 1,5 tunnin verran. Iltaulkoilu auttaa nukkumaan tai ainakin nukahtamaan.

Outoa on odotusten katoaminen. Aiemmassa elämässä odotin aina jotain: viikonloppua, torstaista spinning-tuntia, jotain konserttia tai elokuvaa. Nyt en odota mitään, elän vain tässä hetkessä, ilman odotuksia ja toiveita. Uusi tapa elää, hyvin opettavainen.

No niin, aamu on valjennut. On aika syödä aamiainen loppuun ja sitten luen Granta-aikakausikirjaa.

Lue edellinen koronapäiväkirjani.