Elämänmeno / Pirkko Saisio

Elämää Kalliossa sota-ajoista 1970-luvulle kuvaava Saision esikoisteos palkittiin hetimiten ilmestyttyään. Kirjasta on tehty tv-sarja ja sitä on luettu ahkerasti. Minä satuin saamaan sen käsiini Berliinin Fischerinselillä majoillessani, ja DDR:n historian lomassa kirjan lukeminen oli kiehtovaa. Työväestön elämä, pyrkimys parempaa tai ainakin siedettäviin asumisoloihin on syynä Berliinin isojen Plattenbau-taloihin, ja keskeistä Saision teoksessa. 

Teos kertoo Marjasta, joka saa tyttärensä Eilan romanttisen rakkauden myötä, mutta romantiikka katoaa kuten Eilan isä. Marja nai uuden miehen, onhan kaksin helpompaa, ja saa lisää lapsia. Elämä on ankaraa, rahat vähissä, työpaikat raakoja, pomot epäreiluja, työ terveyttä uhkaavaa. Viina virtaa, suhteet häilyvät. Asunnot ovat pieniä, yksityisyyttä ei kenelläkään missään. 

Eila kasvaa nuoreksi, kapinoi, pakenee tilannettaa välillä uskonnollisiin piireihin, välillä muihin. Kapina on tärkeää, sen muodot satunnaisia kuten nuorilla yleensäkin.

Elämä jatkuu, ikää karttuu, ja terveys menee osin työn ja osin surkeiden elintapojen vuoksi. Hermot menevät, väkivaltaa perheessä ja sen ulkopuolella on mahdotonta välttää tai estää. Silti ihmiset pitävät yhtä, koska muutakaan eivät voi. Yhteiskunnat tukiverkot eivät vielä mahdollista pakoa, uusia alkuja. On vain syvä elämänhalu, ja kysymys mitä jos olisin toisin ja toista rakastanut. 

Luin kirjaa myös rinnakkaisena näkemyksenä Hannu Salaman samoihin aikoihin kirjoittamiiin kuvauksiin Tampereelta. Yhdessä luettuina ne kertovat samasta mutta eri puolelta: Salama pääosin miehen kokemuksian, Saisio naisten. Mutta koska kokemukset ovat yhteisiä, ne ovat samoja. Näin keskiluokkaisena lapsuutensa 1970-luvulla jo hieman paremmissa oloissa ja vähemmän juopottelun ja sekoilun keskellä kasvaneena nämä kirjat kertovat maailmasta jossa elin mutta jota en kokenut.