Viime viikon aikana olen miettinyt matkailun tulevaisuutta. Olen koko ikäni matkustanut ahkerasti aina ylioppilaskesän 1987 ensimmäisesta interrailista Gdansk-Istanbul -pyöräretken ja Amerikan halki junailun kautta viime kesän mökkeilyyn Berliinissä. Olen vieraillut noin
55 maassa kaikilla jäättömillä mantereilla.
 |
| Vierailemani maat |
Ensimmäiset 8 vuotta matkailin maata pitkin, sitten lensin aivan liikaa ja nyt vuoden 2018 lopusta olen taas matkustanut ainoastaan maata pitkin.
Vaan miten käy matkustamiseni lähitulevaisuudessa? Entä pidemmällä aikavälillä? Miten yleensä käy turismi, tuon yhden maailman suurimmista teollisuudenaloista?
Kysymys on vaikea. On ilmeistä, että turismin taloudellinen merkitys on monissa maissa valtava ja että turismin tilapäinenkin loppuminen - tai raju väheneminen - aiheuttaa laajaa (vähintäänkin väliaikaista) työttömyyttä ja köyhtymistä. Turismin merkitystä hahmottamaan auttavat Harvardin tuottamat tilastot, joista alle muutaman maan vientiteollisuusjakaumat.
 |
| USA |
 |
| Italia |
 |
| Espanja |
 |
| Ranska |
 |
| Lisää kuvateksti |
Jopa USAssa matkailu on 11% nettovientituloista, kun se Thaimaassa on 26%, Espanjassa 30% ja Ranskassa 10%. Ranskassa lisäksi lentokoneteollisuus, joka merkittävästi palvelee turismia, on merkittävä vientielinkeino.
Samaan aikaan kuitenkin jo pitkään ollut turismin nopeaa kasvua vastustavia liikkeitä kaupungeissa, joissa turistien suuri määrä ja AirBnB:n vaikutus vuokramarkkinoihin ovat ajaneet paikallisia kodeistaan ja kapakoistaan.
Viime viikkoina - suosikkikaupunkien hiljennyttyä - on alkanut kuulua puheenvuoroja, joiden mukaan turistit eivät olisi tervetulleita ja että turismin on muututtava. Nizzan johtaja sanoi haluavansa vähemmän turisteja, Sveitsissä matkailualan johdossa on keskustelua siitä onko ennen koronaa ollut turistimäärä kestävää ja pitäisikö keksiä muuta kuin Aasiasta ja Amerikasta saapuvien turistien palveleminen. Venetsian asukasyhdistys on uusinut jo pitkään julistamansa kannan, jonka mukaan Venetsiaan ei saa jatkossa päästää yhtä paljon turisteja.
Lentoyhtiöt ovat pulassa. Jokunen on jo mennyt konkurssiin, useampi menee varmasti kriisin pitkittyessä. Kun tarjonta vähenee, hinnat varmasti nousevat. Lisäksi on mahdollista, että lentokoneita ei voi lähivuosina pakata yhtä täyteen matkustajia kuin nyt on ollut tapana. Tämä mahdollisuus - siis se että valtiot pakottavat lentokoneisiin tyhjiä paikkoja - pilaa Ryanairin johtajan mukaan koko liiketoimintamallin. Jos halpalentoyhtiöt eivät enää kannata, turismi vähenee väistämättä; turismihan on ollut pääosin lentomatkailua, liki ilmaista sellaista.
Entä sitten korona yleisemminkin? Onko edes mahdollista matkustaa? Milloin edes Euroopan sisäinen matkustaminen voisi olla mahdollista? Ruotsin valtionepidemologin mukaan Ruotsista tuskin tänä vuonna 2020 matkustetaan minnekään - ja mitä ilmeisemmin tuskin Ruotsiinkaan matkustetaan mistään.
Koronavirus on turismin kannalta hyvin hankala. Niin kauan kunnes rokote joskus - toivottavasti - valmistuu ja riittävän suuri osa ihmiskunnasta saadaan rokotettua, epidemia voi aina puhjeta uudestaan. Näyttää siltä, että edes Euroopassa ei pystytä luomaan Schengen-alueen sisäistä matkustusvyöhykettä, jossa syntyvät epidemiat pystyttäisiin jäljittämään maasta toiseen, luomaan testaus- ja eristysmenetelmät myös maassa oleville turisteille. Nyt näyttää siltä, että maasta toiseen matkustaminen johtaa vielä pitkään karanteeniin sekä kohdemaassa että kotimaahan palatessa. Jos siis haluaa viettää viikon Pariisissa, matkan pituus olisi 5 viikkoa: ensin 2 viikkoa karanteenissa Ranskassa, sitten viikon loma ja sitten 2 viikkoa karanteenissa Suomessa. Kukaan ei semmoiselle matkalle lähde - lyhyet viikonloppulomat ovat lähivuosina varmaankin mahdottomia.
Turismin tulevaisuus näyttää siis sekä synkältä että ristiriitaiselta. Toisaalta turismin väheneminen on suuri ongelma monille maille, toisaalta koronavirus tekee turismista mahdottoman. Lisäksi pienikin hintojen nousu voi tuhota lentoyhtiöiden kannattavuuden ja turismin mahdollistavan halvan liikkumisen.
Jatkan miettimistä, seuraavalla kerralla (noin viikon kuluttua) käsittelen lentoyhtiöiden tilannetta ja sen vaikutusta turismiin. Lentokoneethan eivät katoa, lentoyhtiöt mahdollisesti, joten miten käy lentokoneille.
Lue myös bloggaukseni
Turvallista kotimaanmatkailua kesällä 2020 ja mahdollisesti koronapäiväkirjojani.
Kommentit