Stockmann ja minä, osa 2

Keväällä 1998 olin lähdössä konferenssiin. Juuri ennen lähtöä kaadoin valkoiselle villapaidalleni curry-kastiketta. Paita oli pilalla, pesemiseen ei ollut aikaa. Onneksi pöydälläni lojui Stockmannin kuvasto, jota selatessani olin sattunut näkemään kivan villapaidan. Takki päälle, vajaa kilometrin kävely Ratakadulta Stockmannille ja pian olin uuden villapaidan omistaja. Konferenssimatka Alpeilla onnistui hyvin. 

Aikoinaan Stockmann pelasti pulasta, oli pula sitten jostain tietystä tavasta, haaveista, uusien ihmeellisten esineiden ja palveluiden näkemisestä, tai vaikkapa erilaisista viherkasveista. Erityisesti viherkasvien ostopaikkana Stockmannin 5. kerros oli kaupungissamme ylivertainen. Kävin siellä yliopistolla kävellessäni viikoittain ja niin minulla olikin hieno kokoelma viherkasveja. 

Stockmannilta oli myös helppoa ostaa vaatteita. Siellä oli laaja valikoima eri valmistajien vaatteita vierekkkäin, asiantuntevia myyyjiä. Jos uutta vaatetta ei Stockmannilta löytynyt, oli tyydyttävä kotona jo oleviin vaatteisin. 

Stockmannnin kanta-asiakkuus toi kotiin mainoskirjeitä ja -lehtisiä, joita luin yhtä tarkkaan kuin päivän Hesaria. Opiskelijana minulla ei ollut varaa kaikkiin ihastumaani tavaroihin, mutta niistä haaveilemisesta tuli aina hyvä mieli, oli hienoa tietää, että jos olisi varaa, Stockmannilta voisin ostaa ihanuutta. 

Stockmannilla oli myös poikkeuksellinen ruoka-osasto, jossa myytiin kaupungin parhaat ja erikoisimmat ruuat. Kallistahan siellä oli, harvoin siellä tuli käytyä, mutta jos tärkeä vieras oli tulossa, oli viisainta vierailla Stockmannin ruokaosastolla. 

Stockmannilla oli myös kiva vain kävellä, katsella, oppia uusia asioita, istua ja nähdä ihmisiä. Tunnelma oli kiireetön, torimainen, kaikki pitkätukatkin hyväksyvä. Usein hengailin Stockmannilla, jos en muuta keksinyt. Ja olihan siellä kahviloitakin, jotka tosin olivat opiskelijalle tyyriitä, mutta joskus Akateemisen Aalto-kahvilaan oli ihan pakko roposet kantaa. 

Stockmann on hyvä, mutta suhteemme on rikki. Miksi näin on, siitä kertoo seuraava osa kirjoitussarjaani.