Polkuja kaupungissa
Roihuvuori-seuran johtoryhmän varajäsenenä pääsin tutustumaan kaupunkipolkuihin. Kotikaupunkipolut ovat Pauli Salorannan keksimä ja innokkaasti edistämä projekti. Kaupunkipolkuja on toki ollut aiemminkin.
Tarkoituksena on luoda polkuja eri kaupunginosiin. Polkuun liittyy kartta, joka kertoo polun varrella olevista merkittävistä ja mielenkiintoisista kohteita. Polkua kävelemällä uudet asukkaat oppivat tuntemaan kotiseutuaa. Myös alueelle jo asuvat oppivat uusia seikkoja ja saattavat siten nähdä päivittäisin ympäristönsä uudella tavalla. Ehkäpä he myös oppivat arvostamaan jotain omituisena pitämäänsä arkkitehtuurista tai taiteellista rakennelmaa.
Kuten Paulin ylläpitämältä sivustolta käy ilmi, kaupunkipolkuja on useissa eri kaupungeissa. Kannattaa tutustua. Ehkäpä jopa kannattaa lähteä ulos ja kävellä poluilla. Polut ovat tärkeitä ihmisille.
---
Paulin sivustolta eteenpäin klikkaamalla pääsee Gidsy-sivustolle. Sen tarkoituksena on luoda pienyritteliäisyyttä yhdistämällä matkailijoita ja paikallisia matkaoppaita. Sivusto luo edellytyksiä mikroyrittäjyydelle.
Gidsyssä on myös Helsingissä on tarjolla kävelyitä. Niiden hinnat vaihtelevat muutamasta eurosta useisiin kymmeniin. Kävelyt vaikuttavat kiinnostavilta. Onkohan niille kysyntää?
Paulin Myllypuro-kävely on aika kiinnostava. Minä ainakin voisin keväällä sijoittaa 20 euroa Myllypuroon tutustumiseen. Alue on minulle hyvin outo. Tunnen sieltä vain tärkeimmät läpikulkureitit, joita pitkin usein palaan pyörälenkiltä.
---
Pyöräilijöille on Helsingissä tarjolla myös kotiseutupyöräreittejä. Niitäkin voisi käydä ajamassa lähikuukausina. Reittien käyttöliittymä on kammottava. Toivottavasti Helsingin liikuntavirasto uudistaa sivuston pian.
---
Sekä kaupunkipolut että kotiseutupyöräreitit toimisivat paremmin, jos ne saisi yhdistettyä johonkin näppärään älypuhelinsovellukseen. Ehkäpä voisi olla sovellus, jolle voisi kertoa olevansa matkalla paikasta A paikkaan B ja haluavansa tutustua matkalla historiallisiin nähtävyyksiin 50-luvulta ja olevansa valmis käyttämään matkaan 2 tuntia. Sovellus laskisi sopivan reitin, opastaisi nähtävyydeltä toiselle ja kertoisi milloin pysähtyä ja kertoisi mitä missäkin mestassa on. Lisäksi sovellus voisi esitellä kuvia paikan historiasta. Jne.
Kun vaan keksisin mistä voisi saada tulovirran, niin voisi moisen käyttöliittymän väsätä/väsäyttää. Älkää sanoko, että mainoksista. Suomessa niillä ei oikein liiketoimintaa pyöritä.
![]() |
| Kotiseutupolun vartija |

Kommentit
http://www.kuninkaankolmio.fi/fillaripolut