The happiness curve

Kirja 2/2019

Vähän ennen kun täytin 50 vuotta seikkailin ostoksilla Bookdepository.com:ssa. Silmiin sattui Jonathan Rauchin kirja The Happiness Curve - why life gets better after midlife. Vaikka ei mitenkään onneton, surullinen tai tyytymätön elämääni ollutkaan, enkä ole nytkään, kirjan otsikko sai minut tekemään ostopäätöksen.

Kirja sitten hautautui muutamaksi kuukaudeksi, mutta nyt sain sen viimein luettua. Kirjan perusväite on, että laajojen tutkimusten mukaan ihmisten onnellisuus vähenee keski-iän myötä ja sitten noin 50 vuoden iässä onnellisuus alkaa taas lisääntyä, tyytyväisyys elämään palata ja myös kaikenlainen hyväntekeväisyys ja yhteisöllisyys alkaa kiinnostaa.

Kirjassa on tämän väitteen tueksi sekä kirjoittajan tapaamien ihmisten elämästä kertovia anekdootteja että viittauksia moniin tutkimuksiin. Mitä ilmeisemmin kirjan perusväittämä on totta.Oma kokemukseni tukee myös väittämää. Joskun noin 45 vuoden iässä olin kovin onneton ja tein työelämässä radikaaleja muutoksia ja ryhdyin etsimään merkitystä elämääni kansalaisjärjestöistä. Palkkani putosi merkittävästi, mutta onnellisuus ja tyytyväisuus kasvoivat. Nyttemmin olen jättänyt järjestöpuuhat pääosin muille, mutta olen hyvin kiitollinen ajasta, jonka sain yhdessä niin monien kanssa maailmaa parantaa.

Kirja kannattaa lukea, mutta ei kovin tarkkaan. Kirja on näet kirjoitettu amerikkalaiseen tyyliin: “consider my fried Pete, who ..” ja aivan liian pitkä. KIrjassa on 218 sivua, asiaa on ehkäpä noin 80 sivun verran.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc