Montpellier

 Montpellier. Toistakymmentä vuotta sitten australialainen ystäväni Shane asui täällä ja kehui kaupunkia viehättäväksi. En koskaan saanut aikaiseksi vierailla Shanen luona. Nyt hän asuu toisella puolellla maapalloa. Minä viimein satuin matkoillani Montpelieriin.

Wikipedian mukaan täällä on yksi Euroopan laajimmista kävelykeskustoista, Ranskan vanhin kasvitieteellinen puutarha vuodelta 1593, maailman vanhin yhtäjaksoisesti opettanut ja tutkinut lääketieteellinen tiedekunta, 70000 opiskelijaa ja 350000 asukasta. Lisäksi kaupunki on viime vuosina kasvanut ja vaurastunut nopeasti.

Kävelylle varattu alue on suuri. Suuria torialueita, joilla ihmiset kävelevät ratikoiden soittaessa kellojaan. On Helsingistä katsoen ihme miten näin laaja alue voi kannattaa ilman autoja. Helsingissä yrittäjien mukaan ostoksia tekevät vain autoilijat, joille ei parkkihallikaan kelpaa. Täällä on kävelyalueella satoja ravintoloita, kahviloita, kauppoja ja gallerioita. Tyhjiä liiketiloja ei näy. Kauppa käy, ravintoloiden pöydät täyttyvät.

Opiskelijoiden suuri määrä näkyy paitsi nuorten suurena määränä myös lukuisina pikaruokapaikkoina. Montpellierin erikoisuus ovat tacot. Ne ovat ohuen leivän sisään käärittyjä valinnaisia täytteitä. Taco-rafloja on kymmeniä. Maistoin yhden, valitsin täytteeksi ranskalaisia ja kasviskroketteja. Hyvää oli ja täyttävää. Tacot muistuttavat hieman burritoja, mutta täytteet eroavat. Tacot ovat neliskanttisia, eivät pötköjä.

Illalla kävin ajelemassa ratikalla ensimmäisen kerran sitten Strasbourgin. Se rauhoitti mieltä. Oli jo pimeää, joten en nähnyt kuin kanssamatkustajia. Heistä moni katseli YouTubea kaiuttimella. Se on täällä tapana paikallisjunissakin.

Majoituin vanhaan osaan kaupunkia Hotel Artsiin. Se on pieni, värikäs ja mukava. Möivät minulle aamiaisen. Huoneessani on kaksi sänkyä, tilaa kolmelle nukkua. Kumman valitsen?

Huomenna taidemuseoon. Ja tietenkin nauttimaan autottoman alueen rauhasta Italian pärinän jälkeen.