Helsinkiin / Juhani Aho

Matkustin vuonna 1989 Tampereelta Helsinkiin aloittaakseni opinnot Helsingin yliopistossa. Matka kesti pari tuntia eikä siitä jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville.

100 vuotta aiemmin vastaavan matkan tekee Kuopiosta varakkaan liikemiehen poika Antti Ljunberg, kaupungin kermaa ja äitinsä lellikki. Antin matka on ikuistettu Juhani Ahon pienoisromaaniin Helsinkiin. 

Ja millainen matka onkaan. Aluksi äiti vetistelee, mutta Antti pysyy kovana, ei anna liikutuksen näkyä, koska onhan häntä kohdannut vakava takaisku. Hän on rakastunut toiseen, joka ei hänestä välitä vaan kihlautuu jonkun muun kanssa. Pah, parempi lähteä Helsinkiin, pois tuppukylästä ja siten näyttää tytölle kuka mitä osaa! 

Matka on pitkä ja kulkuvälineet hitaita. Ensin höyrylaivalla Savonlinnan kautta Lappeenrantaan, joska Riihimäen kautta Helsinkiin. Samaan laivaan sattuu vieläkin rikkaamman isän rahoilla leveilevä ylioppilas. Poijaat ovat poikia ja innostuvat näyttämään toisllleen, miten viina maistuu ja sikari palaa. Paha olohan siitä seuraa ja köyhempi sukulaispoika joutuu taluttamaan humalaiset Antin hyttiin. 

Vaan ei Antti moisesta nöyrry. Lappeenrannassa painaa rikkaiden kanssa vaunulla ja roiskii lokaa sukulaispojan vaatteille. Meno yltyy junassa, ja lopulta perille päästyään poijjaat ottavat korskeasti vaunut rautatieasemalta Kappeliin, josta matka jatkuu valomerkin jälkeen Tarkka-ampujankadulle huoriin. Sellaista meininkiä! 

Ajankuva on kohdallaan, rikkaan pojan asenteet tuttuja 1980-luvultakin. Isän rahoilla pärjää, tuolloin 1880-luvulla varmaan isän suhteilla saattoi päästä virkaankin. Vaan surkealta pullistelulta rikkaiden touhut jo silloin vaikuttivat. 

Helsingissä ei tuolloinkaan rikas kävellyt! Sehän on köyhien puuhaa. Vaunuilla on perille päästävä!