Gliff / Ali Smith

On kahdenlaisia kirjoja, tai no useampiakin mutta silti: kirjoja, joissa on jokin sanoma, jota kirjailija huolellisesti ja tutkimuksiin perustuen punoo juonen sekaan; ja kirjoja, joissa on sanoma, jota ei niin sanotusti hierota lukijan naamaan vaan jonka lukija saa itse oivaltaa. 

Ali Smithin romaani Gliff on jälkimmäistä sorttia. Se ei väännä ratakiskosta sanomaansa vaan kertoo tarinan, jolla on jokin sanoma ja joka ei perustu akateemiseen tutkimukseen vaan ainoastaan kirjailijan havaintoihin maailmasta ja ihmisyydestä.

Tarina kertoo kahdesta lapsesta, jotka elävät maailmassa, jossa on meitä ja heitä. Heidän talot ympyröidään punaisella viivalla ja he joutuvat vaarallisiin töihin tai katoavat. Lasten äiti katoaa, heistä huoltapitävä mies jättää lapset suojaan tuttavansa tyhjään taloon kera kasan säilykkeitä ja sanoo palaavansa. Hän ei palaa. Lapset joutuvat lyöttäytymään kaltaistensa “ei-verifioitujen” seuraan, muuttavat aidan taaksen entiseen kouluun, mutta punaisen viivan piirtäjät saartavat. Veli kaapataan, sisko katoaa. Veljestä tulee systeemin jäsen, yksi meistä, ja hän päätyy säilyketehtaan työnjohtajaksi. Mutta sitten hän saa viestin siskoltaan ja joutuu muuttumaan yhdeksi heistä. 

Kirjan tunnelma on painostava, valtio uhkaa lastenkin elämää, kukaan ei ole turvassa, joka paikassa on kameroita, mikrofoneja ja kaikkia seurataan. Mikä vain virhe, jopa sekin ettei ranteessa ole edukaattoria, joka kirjaa sykkeen, seuran ja opettaa olemaan valtion mieliksi. Vaan silti ihmisyys löytää keinot vastarintaan, pakoon ja elämään verkon ulkopuolella. Tarina ei siis ole lopulta surullinen, se päättyy toivoon. 

Ali Smith on kirjoittanut meistä, jotka elämme nyt, ja kehityskuluista, jotka ovat nähtävissä, muukalaisvihasta, joka siirtyy sisäämme, yhteiskuntamme raaistumisesta. Kirjan on loistelias mielikuvituksen, yhteiskunta-analyysin riemuvoitto, antaa lukijalle tilaa ajatella ja tuntea, ei selitä puhki mitään.

Huikea teos, jonka luettuaan haluaa palata aikaan ennen ai-valvontaa ja sosiaalista mediaa ja uusfasimia. Vaan halu on eri asia kuin mahdollisuus paeta.