Avokonttori koronan jälkeen

Luin Business Insideristä artikkelin Experts say that when offices reopen, group work areas might replace the 'seas and seas' of single desks, while workers stay home for individual tasks. Artikkeli ei varsinaisesti vastaa kysymykseen avokonttorin tulevaisuudesta vaan pyörittelee erilaisia näkökulmia. Esimerkiksi työntekijät voitaisiin jakaa ryhmiin, käytäville määrätä yksisuuntaisuus, ja ties mitä muuta. 
Photo: Peter Bennets, via Wikimedia Commons


Jäin miettimään asiaa. Suomessahan on viime aikoina yleistynyt avokonttorin mitoittaminen noin kahdelle kolmannekselle työntekijöistä. Ajatus on ollut, että osa työntekijöistä on aina jossain muualle, esimerkiksi kokouksessa tai matkoilla. Lisäksi toimistoissa on luovuttu omista työpisteistä. Kukin etsii aamulla työpöydän ja luovuttaa sen sitten kokoukseen mennessään ja lounaalle poistuessaan. 

Miten tämmöinen toimii, jos ja kun jatkossa on pakko sekä välttää kohtaamisia työpaikalla että pitää kirjaa mahdollisista altistumista. Jos työpaikalla on liikaa porukkaa, työntekijät joutuvat usein toistensa lähelle, mikä lisää tartuntariskiä. Jos taas työntekijät vaihtavat työpisteitään jatkuvasti työpäivän aikana ja varsinkin työpäivittäin, on hyvin vaikeata tietää kenet kaikki pitäisi testata ja mahdollisesti eristää jonkun työntekijän sairastuessa covid-19-tautiin. 

Tämä kuulostaa vaikealta. Oman kokemukseni mukaan toimistojen ideana on ihmisten välinen kanssakäyminen. Useimpien työntekijöiden työpäivät ovat täynnä kokouksia. Päivässä saattaa olla viisikin kokousta, joissa kaikissa on osin eri osallistujat, usein vähintään 5 osallistujaa. Lisäksi varsinaisten kokousten ohella toimistossa on tapana tavata kollegoita kahvitilassa ja käytävällä ja työpisteillä. 

Mielestäni on jotenkin ilmiselvää, että tyypillinen 100 ihmisen toimisto on pakko sulkea kokonaan ensimmäisen työntekijän sairastuttua. Toimiston sulkemisen jälkeen altistuneet eli koko toimiston väki on eristettävä jonnekin (koteihinsa? hotelliin?) ja testattava. 

En ymmärrä miten avokonttoreihin palaaminen olisi mahdollista tämän vuoden aikana. Samaa sanoo NY Times: Manhattan Faces a Reckoning if Working From Home Becomes the Norm



Kommentit

Lassila sanoi…
Olen miettinyt samaa, että kuinka palaaminen toimistoihin on mahdollinen. Ainakin toimiston siivousta tehostetaan ja väljyyttä ylläpidetään. Meillä palataan toimistoon vasta kesän jälkeen.
Anonyymi sanoi…
Vasta syksyllä on alustavasti paluu toimistoon. Viime vuosina on tiloista pikku hiljaa luovuttu, ja tiivistetty ja tiivistetty (oikeastaan tämä alkoi jo 1990 luvulla, silloin oli vielä oma huone). Nyt kuitenkin kerrotaan että 2 metrin turvavälit tulee olemaan; emme mitenkään mahdu kaikki takaisin. Ruokailukin tulee olemaan iso ongelma, ellei sitten pakeista syödä pihalla. Ehkä etätyö tulee olemaan pysyvää isolle osalle ihmisistä. Firmat saa lisää säästöjä: toimistotiloja voidaan kutistaa vieläkin enemmän!
Janna sanoi…
On kyllä mielenkiintoista seurata koko ajan, kuinka tämä tästä etenee. Meillä osa on jo palannut toimistolle. Kauan aikaa se olikin tyhjänä. Nyt sielä alkaa taas toimistosiivous. Mielestäni on mukava palata sinne sitten jossain vaiheessa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc