Kadonnut perintö / Virpi Hämeen-Anttila

Karl Axel Björkin tutkimukset jatkuvat. Tällä kertaa hän, kaverinsa pikkusisko Ida, ja apulaisensa Valkama saavat selvittääkseen monimutkaisen rikoksen. Iäkkäät leskimiehet on saatu houkutuslinnun avulla rakastumaan ja heiltä on erilaisin liikuttavin tarinoin huijattu rahat pois. Kun yksi uhri häpeissään tappaa itsensä, Björk ryhtyy selvittämään. 

Kirjan tarina on melko tavanomainen rikostarina. Tekijät paljastuvat vähitellen, poliisit ovat osin toistaitoisia ja poliisiasemalla on paskat pomot. Rikollisista osa on surkeita ja pelokkaita, osa katalia ja vaarallisia. Tarina tapahtuu Helsingin keskustassa 1920-luvulla, ja kaupunki on keskeinen henkilö. Sivukuja, työläisten asunnot, saunat ja salakapakat, teatterit, oopperat ja elävät kuvat tulevat tutuiksi. Ajankuva on tarkkaa - jopa Tampereen yliopistoa edeltäneen Kansalaiskorkeakoulun perustaminen mainitaan, puhumattakaan kahviloista ja niiden tarjoomuksista. 

Björk on nyt kihloissa pikkuserkkunsa Lisbethin kanssa. Suhde syvenee vuosi vuodelta, häätkin on mainittu ja niitä varten Björkin on saatavat setänsä yrityksessä palkankorotus. Tästä päästään kommentoimaan 1920-luvun talouselämää ja Saksan inflaatiota. 

Hämeen-Anttilan kirjojen lukeminen on nautinto. On suurenmoista sukeltaa sadan vuoden takaiseen Helsinkiin, melkein haistaa sen pakkasaamut, maistaa Fazerin tuhatlehtiset ja kuuma kaakao. 

Kirjasarjassa on toki sama ongelma on kirjasarjoissa aina. Jokaisessa kirjassa on yhä enemmän tarpeen kertoa aiemmista kirjoista, tavallaan kerrata, mikä joskus keskeyttää kerronnan. Björk-sarja ei vielä kärsi tästä ongelmasta yhtä paljon kuin Naisten etsivätoimisto numero yhdestä kertovat Mma Ramotswe -kirjat. En tiedä voisiko ongelmaa kokonaan välttää, onko siihen ratkaisua. Niin kauan kuin ei ole, on vain silmäiltävä kertauksen yli.