Miten meistä tuli ihmisiä / Noora Vallinkoski

Kehityskertomus, kolmen ihmisen näkökulmasta kerottuna, joskus hyvin sekaisin äänet sotkien, siitä miten Monni, Petteri ja Tiia tapaavat Ikean viereen jääneessä Mörskässä, jo hieman rapistuneessa talossa. Monni on eläköitynyt tehdastyöläinen, arvonsa tunteva nainen, joka asuu yhdessä kummipoikansa Petterin kanssa. Petterin on päätynyt Monnin luo, kun hänen isänsä tappoi puolisonsa, Petterin äidin. Petteri pelaa, lihoo ja ottaa pikavippejä. Monni huolehtii talosta. 

Tanskasta saapuu Tiia, köyhistä oloista ponnistanut, Tanskaan päätynyt sukulainen. Tiia on raskaana ja messumatkalla, samalla yrittämässä tavata vanhempiaan, jotka toivottivat hänet kotoaan maailmalle huutaen, että takaisin ei ole tulemista. Tiia on rikas, asuu miehensä Ollin kanssa hienoa merenrantataloa Köpiksen lähellä. 

Vähitellen menneisyys paljastuu, kuka teki mitä ja mitä jäi sanomatta, aina jää ja paljon, ja miten köyhyys ja raskas työ riistävät ihmisiltä elämä, mutta eivät arvoa, jossa he itseään pitävät. On paljon salattua, on paljon väärin ymmärrettyä, ja kaikki nämä alkavat paljastua Tiian raskauden luomassa uudessa tilanteessa. 

Tarina kertoo yhteiskunnan kehityksestä viimeisten 50-70 vuoden ajalta, mutta pääosin on kiinni nykyhetkessä, joka on 2010-lukun ja sen jälkeinen aika. Henkilöt ovat aluksi rooliensa vankeja, vähitellen saavat uskottavuutta. Kerronta on toisinaan hyvinkin koskettavaa. 

Joskus 1970-luvulla näkökulmaromaaneissa jokaisen luvun alussa oli tapana kertoa kuka puhuu. Vallinkoski jäättää sen lukijan pääteltäväksi, mikä on oikein, koska lukijaa ei pidä helpolla päästämän. 

Ps. Seuraa minua blogit.fi -palvelussa ja instassa.