Mane

Karjalaisista evakoista kertova kirja alkaa kahden sivun karjalankielisellä muistelmalla. Lukija pinnistelee, huomaa ymmärtävänsä, tajuaa vanhan naisen muistelevan jotain kaukaisia asioita. Kiinnostus herää, mistä on kysymys.  Kysymys on kahdesta päivästä kesällä 1951 Pohjois-Karjalan Nurmeksen maaseudulla. Nainen on Anastina, eli Naisi. Hän ja miehensä Feodor ovat joutuneet kahdesti jättämään kotinsa, Pohjanmaan kautta Nurmekseen asutustilalle päätyneet. Olot ovat ankarat, pellot kiviset, elätettävä on Feodorin äiti Tatjana, ikäloppu mummo, ja viisi lasta.  Tatjana kuolee, on jo kauan ollut huonona. Kirjan tapahtumat koostuvat ortodoksisten, karjalaisten ruumiinvalvojaisten järjestämisestä ja viettämisestä, minkä jälkeen mummo seuraavana päivänä haudataan luterilaisin menoin.  Kertojana on Naisi, joka joutuu kantamaan vastuun hiljaa ja nöyrästi. Hän myös muistelee menneitä, aivioliittonsa alkua, yhden lapsena kuolemaa. Naisi taiteilee kahden kulttuurin välissä. Siinä mis...

Tässä kirjassa on kaksi eri osaa, ideaa, ajatusta.  Ensimmäinen ajatus on, että organisaatiot luovat prosesseja, toimintatapoja ja ohjekirjoja, joilla ne pystyvät häivyttämään yksittäisten henkilöiden vastuun. Kukaan ei ole vastuussa päätöksistä niin kauan kuin ne perustuvat ohjeisiin ja toimintapoihin. Poikkeuksia ei ole mahdollista tehdä, kenelläkään ei ole oikeutta poiketa ohjeista. Hienosti muotoilutu ajatus, joka ainakin pinnallisesti pitää paikkansa, tai ainakin näyttää pitävän.  Toinen ajatus, osa kirjassa on pidempi, liki 80% koko kirjasta. Se käsittelee Staffor Beeriä, kuuluisan Management Cybernetics -kirjan kirjoittajaa. Jos lukija ei tunne kebernetiikkaa, Daviesin kirja on säällinen johdanto aiheeseen. Jos lukija tuntee kybernetiikkaa, esimerkiksi luettuaan Norbert Wienerin kirjoja, Daviesin kirja ei juurikaan tuo uutta tietoa. Davies kyllä selittää periaatteet ja sovellukset sujuvasti, mutta kirjan keskittyminen Beerin elämään, Chilen diktaattorin auttamiseen, ja ...

Ihastuttavan hyvin kirjoitettu (ja käännetty) kertomus naisten elämästä 1970-luvulla, nuorten kapinasta, naisten vapautumisesta, kirjailijuudesta, Saksan RAF:sta, punkin synnystä, ja ties mistä vain.  Kirjan on kerrottu Alicen näkökulmasta. Hän on kasvanut äitinsä luona maaseudulla, äiti on originelle taiteilija-juustolan omistaja. Alicen isä on jo ennen hänen syntymäänsä muuttanut pääkaupunkiseudulle, jossa Alicelle syntyi sisar hyvin pian hänen jälkeen. Lukiossa Alice kyllästyy maaseutuun, muuttaa isänsä luo rivitalon vierashuoneeseen.  Isä uusi vaimo on diplomaatti, ulkomailla opiskelllut, emansipoitunut. Isä on kuuluisa valokuvaaja. Äidin ystävät sukunka puolelta upporikkaista, mukana kuuluisia näyttelijättäriä, joiden luona hurjia juhlia ja vapautunut elämäntapa.  Alice nauttii elämästään, koulusta, ystävistään, ryhtyy kirjoittamaan kirjaa, joka ehkä osin perustuu hänen omaan elämäänsä, kouluunsa, erääseen kesään jolloin tapahtui järisyttäviä. Tapahtumat aaltoilevat ...

Tipaton tammikuu on tarpeeton. Ja turhaa kärvistelyä, ilon ja riemun kieltämistä. Jos on tarve tipattomuuspelleilyyn, kannattaa miettiä suhde alkoholiin kerralla kuntoon. Minä mietin alkoholisuhteeni kuntoon jo 1980-luvulla teininä. Ei ole tarvinnut sen jälkeen asiaa miettiä. Hyvin maistuu vaan ei ikinä liikaa. Vuositasolla noin yhden tuopin verran alkoholia päivässä keskimäärin. Toisinaan on viikkoja, jolloin juon enemmän, esimerkiksi matkoilla, ja toisinaan viikkoja, jolloin en juo lainkaan.  Periaatteeni ovat: 1. Alkoholi ei ole lupa eikä syy tehdä asioita, joita ei ilman alkoholia tekisi. Aikuinen ihminen tekee mitä tekee vakaan harkinnan jälkeen. 2. Jos alkaa tehdä alkoholia mieli kovasti paljon heti aamusta, alkaa odottaa iltaam, jolloin pääsee kavereitten kanssa baariin, ei pidä juoda tai on ainakin harkittava, josko on viisasta.  3. Suruun, masennukseen, ahdistukseen ei juoda. Alkoholi ei niitä paranna, lykkää ja vahvistaa vain. 4. Alkoholi vahvistaa kaikkia tuntei...

Ukkini Veikko Kinnunen keskellä   Isäni Jaakko Kinnunen syntyi vuonna 1930. Hänen vuonna 1900 syntynyt isänsä Veikko ja äitinsä Hildur asuivat silloin Kalkkuinniemessä puutalossa osoittessa Kalkkiuuninkatu 8. Talo on yhä olemasa ja suojeltu. Isäni kävi koulunsa Savonlinnassa, lyseonkin, ja muutti sitten opiskelemaan Helsinkiin, josta työn perässä Tampereelle, jossa minä synnyin vuonna 1968. Työnsä isäni teki saksankielen lehtorina Kaarilan lukiossa. Isäni kuoli vuonna 2000. Savonlinna tuli tutuksi 1970-luvulla kun vietimme siellä kesälomia ja yhden joulunkin.  Isovanhempani muuttivat satamaan Satamakatu 11:n ennen syntymääni. Isoisäni kuoli vuonna 1972, minkä jälkeen isoäitini muutti Tampereelle joskus 1970-luvun puolivälissä. Muistan Satamakadun asunnon, Kalkkuinniemen asunnossa en koskaan käynyt. Ehkäpä isäni ei tuntenut siellä asuvia enää 1970- ja 1980-luvuilla.  Isoäitini oli omaa sukuaan Huttunen, joilla oli hattuliike (tms) jossain torista hautuumaalle päin olevan s...

Joskus silloin kauan sitten elokuvan saattoi tehdä ilman raakaa väkivaltaa, perheväkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, erikoistehosteita, satojen ihmisten joukkokohtauksia. Kunhan oli hyvä tarina ja taito kertoa se elokuvan keinoin. Nykyään tämmöisestä on likimain turha haaveilla, väkivaltaa tungetaan tarinoihin, joissa se ei ole välttämätöntä, kuvien pitää olla tietokonetehdyt eikä Pariisi riitä sellaisenaan, aina on kehitettävä jotain hienompaa kuin ennen. Linklaterin elokuva kertoo Ranskan uudesta aallosta, erityisesti Jean-Luc Godardin elokuvan Viimeiseen hengenvetoon tekemisestä. Kyseinen elokuvahan on jokaisen elokuvista mitään tietävän vähintään kerran näkemä, monesti yhdeksi maailman parhaista mainittu.  Godard oli kriitikko, jo nuorena syvästi ystäviensä kanssa elokuvaa miettinyt. Kun hän sitten sai mahdollisuuden ohjata Truffautin käsikirjoituksen, hän ei epäröinyt vaan teki elokuva, jollaista ei ollut ikinä aiemmin tehty. Ja sellaisen tekeminen vaati erityistä tekemisen t...

Pienessä romaanissa pieniä asiota pienesti kerrottuina. Siis sellaisia arkisia asioita, opettamista, sukulaisuussuhteita, perhehistoriaa, Japanin ja Korean historiaa, pachinko-pelisalien meteliä ja japanin rautateiden loistokkuutta.  Ehkäpä ne ovatkin suuria asioita, suurempia kuin vakoilutarinat tai murhamysteerit tai kuuluisuuksien elämäkerrat. Niin voi olla, ja siksi Dusapinin pienoisromaani pitää otteessaan paljon kauemmin kuin 175 sivun olettaisi.  Tapahtumapaikka on Tokio. Claire, Koreasta paenneen pariskunnan Ranskaan muuttaneen tyttären tytär palaa isovanhempiensa luo. Tarkoitus on viimein, 50 vuoden jälkeen, saada isovanhemmat vierailemaan Koreassa. He ovat asuneet korealaisessa kuplassa japania juuri puhumatta. Isoisä omistaa pachinko-pelisalin, isoäiti on kotona. Aikansa kuluksi Claire opettaa japanilaiselle Minko-tytölle ranskaa, mutta vähitellen käy ilmi, että Minko opettaa Clairelle elämää. Tapahtumat ovat näennäisen pieniä. Claire tuskailee isovanhempiensa ja he...

Maailma muuttuu, amerikan ihmeet ostavat korealaisen paperitehtaan ja laittavat vuoden 2019 sellumiehen kilometritehtaalle. Talo meinaa mennä vasaran alle, lasten harrastukset on laitettava tauolle ja vaimon on mentävä tanssi- ja tennistuntien sijaan osa-aikaiseen duuniin. Sellumies ei tästä tykkää, ja kun työhaastattelut menevät järjestään mönkään, hän päättää parantaa mahdollisuuksiaan tappamalla muiden vuosien sellumiehet. Kun kilpailjoita ei enää olisi, työpaikka olisi varma.  Eikun toimeksi. Tappaminen ei ole helppoa vaikka käytössä onkin isoisän sotasaaliina saama pohjoiskorealainen pistooli. Kaikenlaisia kommelluksia sattuu, tappopuuhat on naamioitava työhaastatteluiksi vaimon katseelta.  Elokuva on yhdistelmä jotakuinkin terävää yhteiskunnallista satiiria, tarantinomaista välivaltaa, komediaa ja vaikka mitä. Juoni on sekava, jos ei ole lukenut siitä aiemmin. Näyttelijätyö on hyvää, kuvaus kekseliästä. Ei ole mitään moitittavaa, jos ei 2,5 tunnin kestoa lasketa. Vähempi...

Takakannen mukaan Tokarczukin kirja on feministinen ja jungilainen tulkinta sumerilaisesta (4000 vuotta vanhasta) Inanna-myytistä. Kirjailija selostaa mistä on kyse jälkisanoissaan.  Olisi pitänyt lukea jälkisanat ensimmäisenä. Niistä käy selville miten ja millaisessa kulttuurissa sumerilaiset myyttinsä loivat ja miten kirjailija on yhdistänyt hyvin säilyneen myytin muiden antiikin myyttien ja uskontojen luomiskertomusten kanssa.  Vaan niin en tehnyt. Ryntäsin päätä pahkaa lukemaan kirjaa alusta alkaen ja jouduin myyttisen meiningin sekoittamaksi. Inanna-myytissä Inanna, jumala, lasketuu kaksoissisarensa luo maan alle, manalaan, tuonelaan seitsemän portin kautta. Joka portilla hän joutuu luopumaan vallan symboleistaan, vaatteistaankin. Lopulta hän tapaa sisarensa, loukkaa tätä, tulee neuvoston tuomitsemaksi kuolemaan, kuolee. Inannan palvelija odottaa manalan portilla ja sopimuksen mukaan kolmen päivän jälkeen lähtee hakemaan jumalilta apua. Kaksi kieltäytyy, kolmas luo kärpäs...

 Tässä muistiin muutamia tilastotietoja vuodestani 2025 ilman sen kummempia kommentteja.  Lifecycle - kotona tuli oltua, töissä ei Lifecycle - unet lyhenivät, pari vuotta sitten oli vielä 7h21min.  Lifecycle - joulukuussa tuli käveltyä aika paljon.  Harmillisesti ystävien kanssa tuli vietettyä aikaa entisaikoja vähemmän.  Ulkomailla paljon hotelleissa ja kulkuvälineissä Tämä on erikoinen, koska en ole kokenut itseäni mökki-ihmiseksi Ihmisen elämästä kolmasosa kuluu nukkuessa. Onneksi uneni ovat viihdyttäviä ja uni virkistävää.  Sain potkut, koska myynti sakkasi. Ei harmita töiden vähyys.  HeiaHeia väittää näin. Pyöräily jäi aika vähiin.  Strava ja pyöräilyt Aktiivista Staran käyttöä jo ties kuinka kauan Pyöräilyaktiivisuus pieni matkojen ja kylmän talven ja laiskuuden vuoksi.  HeiaHeia - 700 tuntia ja risat Vuoden tekemiset LifeCyclen mukaan Sähkö on halpaa.  Mutta maksaa vuosi vuodelta enemmän. 

Hotakaisen Pirkka-firmalle eli Keskolle yksinoikeudella kirjoittama romaani on taattua Hotakaista. Proosa on napakkaa, lauseet lyhyitä, miehet (pääosan Toni ja varastomies ja ihan jokainen) ressukoita, naiset vahvempia.  Tarinan keskiössä on muistisairas Helmi, jonka Toni ja Mira löytävtä metsästä. Helmi ei tiedä kuka on, ei osaa edes puhua, kuvittelee Tonin ja Miran asunnon hotelliksi, karkaa, varastaa fillarin, päätyy ostarille ja siellä varastomiehen auton takakonttiin, josta nappaa mukaansa huumeita, jotka piilottaa Tonin ja Miran talon kellariin ja asuntoon. Huumeet ovat Karhun, joka uhkaa varastomiestä ja kaikkia ja lopulta ne löydetään. Helmi päätyy sosiaaliviranomaisten haltuun, kotihoitoon.  Helmin menneisyys alkaa vähitellen paljastua. Hän on ollut Hanoi Rocksin manageri, koska kertoi levyhtiölle mitä rock-menestys vaatii ja kunnes takkutukkien elämän toisteisuus alkoi ottaa päähän. Helmi elää muistamatonta elämää kaverinsa Ailin kanssa. Ailin paras kaveri on Jeesus....