Lapsuus / Bo Carpelan

Millaista oli lapsen elämä 1930-luvulla Helsingissä? Millaisia leikit, millaista koulussa, millaisia lasten suhteet? Entä miltä yhteiskunnan muutokset näyttivät lapsen näkökulmasta, millaiselta lähestyvä sota?

Näistä kaikista Bo Carpelan kirjoittaa kirjassaan Lapsuus. Se kertoo Davi-pojan elämästä, joka varmasti on hyvin samankaltaista kuin Carpelanin oli, siinä missä Carpelan mitenkään 2000-luvulla saattoi muistaa.

Muisti Carpelan lapsuutensa tai ei, Davin tarina on koskettava. Hänen isänsä työskentelee uudessa pankkitalossa Senaatintorin kulmassa. Pankki vartioi pelottava vahtimestari, siellä tuoksuu sikari ja raha. Äiti on kotona, samoin isoäiti omassaan. Ukki kuoleen kirjan alussa, ei enää käy Tuopissa.

Elämä sujuu ensin hyvin, perhe muuttaa ensin isompaan asuntoon Punavuoreen, Davi saa oman huoneen, jonka yläpuolella asuvasta tytöstä tulee hänen ensirakkautensa. Kertomus yhteisestä rusettiluistelusta, elokuvista, ujoudesta ovat jokaiselle pikkupojalle tuttuja, samoin kaipuu tytön perheen muuttaessa muualle. 

Maailman kuohut tulevat Davin perheeseen Gustaf-sedän ja Leila-tädin kautta, he ovat asuneet Saksassa, ja joutuneet pakenemaan. Isän taloudelliset pyrinnöt menevät pieleen, ja perhe joutuu muuttamaan pienempään. Talousongelmat repivät perhettä, mutta Davin murrosikä sattuu samaan hetkeen, eikä hän niitä niin huomaa. 

Carpelan kirjoittaa taiten pienen pojan näkökulmasta. Muutamassa kohdassa kerronta nousee yleiseksi ja tekstin taika katoaa palatakseen taas. 

Hieno kertomus, hieno kuvaus Helsingistä ennen sotia ja sodan syttymisen hetkellä.