Sykyistä työmatkabussailua

Roihuvuoren pyöräilevä työmatkabussi ei pelkää sadetta, tuulta eikä pyörätiet liukastaneita keltaisia lehtiä. Tänään Aleksis Kiven päivänä bussin reitti oli pidentynyt. Bussi kulki Roihuvuoren tilapäisestä kylätalosta Herttoniemenrannan kautta Kulosaareen.

Kulosaaressa Itäväylän varren meluesteen kesäisin mitättömän vihreät ja liki huomaamattomat pensaikot liekehtivät kaikissa oranssin, keltaisen ja punaisen väreissä. Bussin matkustajat olivat haltioissaan, mutta onneksi muistivat olevansa myös kuljettajia. Matka jatkui, kukaan ei käynyt puskassa.

Kulosaaren sillalla bussailijat keskustelivat vilkkaasti tulevista liikennejärjestelyistä. Miten sujuu pyöräily talvella? Pystyykö kaupunki auraamaan uudet rampit? Miten käy? Onko Roihuvuoresta

Kulosaaren sillan pohjoispuolen rampin nykytila

pyöräiltävä keskustaan Viikin kautta talvella? Viikin kautta on toki kivaa, kaunista ja kuntoa nostattavaa polkea, mutta matka on pidempi ja talvella pyörällä ei viitsi kukaan ylimääräisiä mutkia kiemurrella työmatkoilla. Kesällähän sitä jaksaa viittii vaikka mitä.

Bussin matkustajat vähenivät risteyksissä. Perille Aleksis Kiven patsaalle pääsivät minun lisäkseni vain Jani ja Petrus. Sade yltyi, jätimme pidemmät juhlapuheet ja painuimme kuin tahoillemme. Minä menin Cafe Köketiin kököttämään aamiaisen pariin pariksi tunniksi, muut töihinsä.

Työmatkabussi jatkaa kulkuaan säännöllisesti. Seuraavan kerran tosin vasta marraskuun alussa.

Jani ja Petrus ja Aleksis ja minun fillarini