Mane

Onko kohtuullista odottaa, että näytelmän viesti tai sanoma tai edes aihe avautuvat katsojalle, joka ei ole ennen esitystä lukenut käsiohjelmaa? Tämä kysymys jäi vaivaamaan minua Akse Petterssonin näytelmän jälkeen. En näet ymmärtänyt mitä näytelmä yritti minulle kertoa. Näytelmä on hauska. Se on kuulemma valmistunut työryhmän improvisaatioden myötä. Vitsit naurattavat ja seuraavat toisiaan, joskus vitsit toistavat itseään kymmenen kertaa varman vaikutuksen aikaansaamiseksi. Ja vaikutus oli varma: yleisö nauroi. Minäkin nauroin - ja minä en yleensä naura teatterissa.  Näytelmässä on meneillään jonkinlainen merkillinen tulevaisuuteen kurkottelu 1970-luvulla. Tutkimusfirmassa on töissä patruunaelkeinen pomo, vähemmistökommunistinen luottamusmies, hieman hönö tutkija ja tutkimuskohteeksi valikoitunut keski-ikäinen nainen. Monenlaisin menetelmin nainen pannaan yrittämään matkaa tulevaan ja matkan aikana kerättyä dataa sitten ihmetellään. Paitsi että muutaman kokeen jälkeen tämä osa juo...

Outi Pakkasen vuoteen 2001 ja Lauttasaaren sijoittuva dekkari Yön yli palautttaa hienosti mieleeni yli 20 vuoden takaisen maailma. Kännykät olivat jo yleisiä, mutta niin olivat vielä puhelinluettelot. Ihmisiä ei saanut aina kiinni, koska osa ei kantanut kännykkäänsä mukana. SoMea ei ollut, joten tietoja entisistä luokkakavereista ei saanut netistä vaan ainoastaan keskustelemalla.  Helsinki oli myös erilainen. Stockalla oli herkku, Lauttasaaren Rixi-baari oli keskeinen paikka. Metrolla ei päässyt Lauttasaareen, joten moni romaanin henkilö autoilee. Osa kahviloista ja ravintoloista on jo kadonnut, osa ei. Dekkarin kaupunkikuvaus on uskottavaa, lähes dokumentaarista.  Tarina on erikoinen: ketään ei murhata ja rikoskin tapahtuu vasta kirjan puolivälin jälkeen. Sitä ennen Pakkanen esitteleen henkilöt, joita on paljon ja joita yhdistävät menneisyyden tapahtumat paljastuvat vähitellen. Kirjassa on nykyhetken lisäksi päiväkirjatekstiä, jonka kirjoittajasta ei ole aluksi tietoa. Päiväk...

  Näivetänkö vai elävöitänkö kaupunkiamme ja sen keskustaa. Vaikea sanoa, mutta näissä mestoisssa olen rahojani käyttänyt viime aikoina. Ostoksia 2024 - 2025 Helsingissä ja löhialuueella Vaatteet: - Dressman - Partioaitta - Scandinavia Outdoor - Stockman - R-collection Muuta tavaraa: - K-rauta - Motonet - Urheiluaitta - Larun pyörä - Clas Ohlson - Akateeminen - Nide - Rosebud Sivullinen - Bike Planet - Puuilo - Ikea Vantaa Palveluita - Kampin suutari - Eastonin suutari - Roihuvuoren ompelimo - Star ompelimo - Hiltusen pyörähuolto - Martin pyörähuolto - Hi5Bikes - Parturiliike Gentleman and Lady - Roihuvuoren kirjasto - Kansalliskirjasto Apteekit - Itis - Kamppi - Yliopiston - Herttoniemen - Kipparlahden Baarit ja kahvilat / yleisimmät - Roihuvuoren Rio - Hard Rock House - Ruiskumestari - Ekberg - Rytmi - Sivukirjasto - Meli - Kardemumma - Kahvisiskot - Hallikahvilat - Wanha Pehtoori - Puotilan kartano - Coolhead - Gateau Redi & Karhupuisto - Izza Kallio - Harbor bar - Stadin pa...

Olivia Laing rakastuu ja muuttaa Britannista Amerikkaan, New Yorkiin. Jotenkin vain rakkaus väljähtyy. Olivia jää asumaan kavereittensa kämppiin. Yksinäisyys kalvaa, on vaikeata löytää juttuseuraa, ja silloinkin kun sitä löytyy, tulee usein möläytetyksi vääriä sanoja, väärinymmärryksen nolottavat vaikka kieli on englanti, äidinkieli. Olivia miettii ja pohtii yksinäisyyttä, huomaa New Yorkissa eläneen monia taiteilijoita, joiden elämää yksinäisyys, ulkopuolisuus, marginaalisuus on määrittänyt, ja joiden taiden monelta osin on ollut kommentteja yksinäisyyten, toisen löytämisen vaikeuteen.  Kirja on siis sekä essee yksinäisyydestä että taidehistoriasta, onnistunut molemmissa pyrkimyksissään. Taiteilijoista mainittakoon Hopper, Warhol, Wojnarowich (homojen elämää valokuvannut), Darger (talonmies, joka salaa maalaisi tuhansia tauluja), Garbo (vuosikymmeniä yksin eläkkeellä), Sperber. Kaikki olivat yksinäisiä, ja useat heistä 1980-luvun AIDS-epidemia sysäsi vielä syvempää yksinäisyyteen,...

Tämähän on nastaa! Olen Tallinnassa etätöissä ja seikkailemassa. Aamut teen hommia Cru-hotellissa hyvän aamiaisen jälkeen. Iltapäivällä pyöräilen pari tuntia alueilla, joilla en ole aiemmin vieraillut. Ja illalla syön sitten ravintolassa hyvän illallisen. Tälleensä voisi tehdä myös Riikassa ja Tulholmassa. Kas kun Helngissö on jo kaikki mestat nähty moneen moneen kertaan, useimmat satoja kertoja. Kuvissa muun muassa Kakumäen niemen yksinäinen penkki, Väike-Oismäen kaarevia taloja ja muita näkymiä. -- Suosikkihotellini Talllinnassa on Cru Hotel. Huoneeni on tällä kertaa tuossa sinisessä osassa. Aiemmin olen majoittunut pihan perällä. Kaikkialla ollut rauhallista, rentouttavaa. Henkilökunta on mukavaa ja avuliasta, fillarin saa yöksi turvaan kellariin. Aamiainen on kelpo. Illallista tarjoava hotellin ravintola on todella hyvä. Ai niin, yhdessä huoneessa olisi saunakin. Ei tää ihan halvin ole. Nyt maksoin 60€ per yö vaikka St Olavissa olisin yöpynyt 30€ per yö samoin kuin Meriton Gardeni...

1980-luvulla Tukholmassa paloittelumurhattiin nuori nainen, äiti, prostituoitu, narkomaani. Tekijää ei saatu tuomittua. Murha innoitti Stig Larsonia kirjoittamaan triologiansa ja Sara Stridbergiä kirjoittamaan romaanin murhatun naisen näkökulmasta. Romaani dramatisoitiin ja se sai kantaesityksensä Tukholmassa viime vuonna. Ja nyt se on jo käännetty, dramatisoitu ja nähtävänä Helsingissä, Koko-teatterissa.  Näytelmä pääosassa on murhattu nainen, jota Fanni Noroila esittää tunteikkaasti. Näytelmä on melkeinpä pitkä monologi, kaikki tapahtuu päähenkilön näkökulmasta, hän toimii myös kertojana, esittelee vähitellen muut näyttämöllä liikkuvat hahmot.  Näytelmä keskiössä on rakkaus, elämän vaikeus, huonojen olosuhteiden ja ihmissuhteiden siirtyminen sukupolvesta toiseen. Näytelmä toimii vain ja ainoastaan siksi, että Noroila on taitava, pystyy yksinään luonaan kokonaisia tiloja ja tunnelmia, ottamaan yleisön mukaan tunteisiinsa. Hänen pieni kokonsa korostaa murhatun heikkoa asemaa, ...

Kesällä 1907 Samuli Paulaharju jätti taakseen Oulun, opettajan virkansa, pakkasi reppuunsa vaellusvaatteet, kameran, muistikirjan, kartan ja lähti keräämään perinnetietoja Karjalan kankaita. Parin kuukauden matkallaan hän kiersi Joensuun, Kolin seutuja ja sitten siirtyi Venäjän puolelle Pohjois-Karjalaan.  Matkasta syntyi matkakirja, joka kertoo matkan vaiheista, matkan varren asukkaista, heidän tavoistaan, metsistä, järvistä ja joka myös piirroksin ja jopa valokuvin dokumentoi Karjalaa tuona aikana.  Luin kirjan hieman Väinö Tannerin Näin Helsingin kasvavan jälkeen. Ne kertovat paljolti samasta ajasta. Siinä missä Helsingissä ratikat kulkivat sähköllä ja puhelimella saattoi soittaa naapurin lisäksi kauaksikin, Karjalassa matkamies kulki pääosin jalan. Joskus hän sai hevoskyydin, mutta usein kylien väliset polut olivat hevoselle liian kapeita, usein polut katosivat pitkospuiden myötä nevoille. Onnekseen Paulaharju sai kylistä mukaansa saattajia, joiden kanssa hän pääse seuraav...

Miten asutus saapui Härmään, sinne Lapuan tienoille? Kuka rakensi talon ja mihin, keitä muutti lähelle, ja miten uusiin tulokkaisiin jo paikalle asettuneet suhtautuiivat? Entä mitä tulija söivät, milloin ja millaisista asioista, kuka söi ensin ja kuka joutui odottamaan vuoroaan? Miehet ensin, naiset viimeksi, yhteisestä asiasta, kukin omalla lusikallaan, ja emännnän tekemää ruokaa. Entä millaisia henkiä, mörköjä ja perkeleitä metsien siimeksissä kulkijaa vaani? Millaiset kivet olivat pirun piilopaikkoja ja saattoiko ison talon äreä ukko pystyä karkoittamaan kiven takaa ilmestyneen pirun matkoihinsa vai tuliko turpiin? Useimmiten tuli turpiin, mutta oikein iso ukko saattoi pirun voittaa.  Ja kun talot olivat pystyssä, tarvittiin työvoimaa. Millaista oli renkien ja piikojen elämä, millainen on oli vuosirytmi, mitä viikon vuosiloman aikana tekivät? Paljonko saivat palkkaa rahana, millaiset olivat luontaisedut? Ja miten renki tai piika saattoi vaihtaa taloa, isäntää, ja millaiset edell...

Olkoon tämä toisenlainen arvio. Luin kirjan Elina Hirvosen Rakkauksien lokikirjan viikko pari sitten. Nautin jokaisesta sivusta, kielen rehellisyydestä, tunteiden peittelemättömyydestä. Kirjan rakennekin kiehtoi: se koostuu lyhyistä tarinoista, jotka ehkä ovat sattuneet Hirvoselle hänen matkoillaan elokuvaohjaajana tai joista hän on matkoillaan kuullut.  Kirja tapahtuu pandemian alussa ja kommentoi pandemiaa, sen aiheuttamaa eristäytymistä, eri maiden rajoituksia. Taustalla, lukujen alussa, kirja dokumentoi ilmastonmuutosta, pandemiavuosien lumetonta alkua ja kuumia kesiä. Vaan kaikista kuumimpia ovat tarinat. Mieleen jäivät niistä jotkut: afgaaninaisten epätoivo, Hirvonen auttamassa ystäviään pakenemaan. Irakissa rikkaiden pankkiirien romantiikankaipuu, heidän haikeat naisia ylistävät laulut. Sodan aikaiset tapahtumat Hirvosen omassa suvussa, kuollut isoisä ja lapsilleen omistautunut isoäiti.  Kirja on kaunis kokoelma rakkauksia ja samalla väkevä kiistakirjoitus ilmastonmuuto...

Mielenterveyden ongelmat, ylisukupolvinen ongelmavyyhti, kiusaaminen, viiltely, ja media-alan paineet. Siinä onkin melkoinen keitos, jota Lotta Stenroos hämmentää taiten ja perusteellisesti.  Kirjan päähenkilö Riina on töistä media-alalla. Paineet ovat kovat, kilpailu ankaraa. Tuotantoja on menossa useita, matkoja pitää tehdä ulkomaille. Lapsi oireilee, ei haluaisi kouluun, ja oma äiti moittii lastenhoitotaitoja.  Kirja kulkee kahdessa tasossa: toisessa Riina on lapsi, joka ei halua kouluun, joka jää kotiin, ja jota opettajaisä opettaa. Työtön äiti katoaa aina päiväksi, ei pysty kestämään tytärtään. Ja toinen taso on nykyinen, jossa oman lapsen ongelma, tuotantojen paineet ja äidin hössötys ovat osoittautumassa ylivoimaisiksi. Ote lipsuu, ja lopulta ulkomailla, merellä pahoinvoivana voimat loppuvat.  Tasot yhdistyvät Auroran sairaalassa, jossa Riina on taas, kuten oli jo lapsena. Ja vähitellen tasojen yhdistyessä ongelmien ylisukupolvisuus, salaiset kirjeet isöäidiltä Rii...

Kun lapsi kuolee heti synnyttyään, suru voi olla ylitsepääsemätön. Majakkasaari, josta on juuri lakkautettu koulu, voi tuntua sopivalta pakopaikalta, koska siellähän ei pitäisi olla lapsia. Vaan kun Elina ja Markus saapuvat saarelle, heti ensimmäisenä iltana Elina päätyy yhdessä 10-vuotiaan Miljan kanssa pelastamaan tämän humalaisen taiteilijaäidin Stellaan merestä. Ja niin pakomatka lapsettomalla saarelle on pilalla.  Vaan ehkäpä niin ei olekaan. Milja osoittautuu itsekin surevaksi, koska hänen kaverinsa Ukko on juuri palannut vanhempiensa kanssa mantereelle.  Kaksi surevaa huomaavat yhteyden, Elinan suru ja Miljan mielikuvistuskaverit ja majakassa piilevät salatut viestit yhdistävät. Elina käsittelee suruaan Miljan kanssa, ihmettelee Stellaan vapaata elämäntapaa. Markus kärsii, kun ei voi surra vaan hänen pitää tukea Elinaa ja kunnon insinöörinä huolehtia Stellastakin, ilmoittaa sosiaalihuoltoon ylenmääräisestä viininlitkimisestä.  Tapahtumat ovat sekä arkisia että taia...

Matkakirja on vaikea laji. Jos kirjoittaa mitä matkalla tapahtuu, päivästä toiseen samaa, lukija kyllästyy. Jos taas kirjoittaa jostain muusta kuin matkastaan, matka katoaa, ja kirjan peruste on kyseenalainen.  Hyvä matkakirja kertoo matkasta, siinä on mukana hieman eksotiikkaa, tai ainakin siinä nähdään jotain uutta, ainakin lukijalle. Matkakirjassa ovat mukana muut matkakirjat, edellisten matkailijoiden kertomukset, jotka viitoittavat tietä ja joihin voi verrata näkemäänsä. Kirjassa on hyvä myös olla mukana matkakumppaneita, joiden kanssa kirjassa voi tapahtumia ihmetellä. Jos kirjassa on vielä mukana koira tai jokin muu seurueeseen liittyvä eläin, kirja voi olla lähes täydellinen.  Cognettin kirja on lähes täydellinen. Hän lähtee ystäviensä Remigion (lapsuudenystävä Alpeilta) ja vasta tapaamansa Nicolan, kuvataiteilijan, kanssa Nepalin ja Kiinan rajalle, Dolpon alueelle reitille, jonka on 40 vuotta aiemmin kulkenut lumileopardia etsinyt kirjailija Matthiessen, jonka kirjaa ...

Kauan siinä kestikin ennen kuin kuulin Shadowplayn soittavan livenä. Yhtye perustettiin vuonna 1982 (olin 14-vuotias) ja heti nyt vuonna 2025 eli 43 vuoden kuluttua 56-vuotiaana koin kuuluisan indie-yhtyeen keikan elävänä Kuudennella linjalla. Shadowplayn indie-musiikin kaltainen kun ei ollut kovin suosittua tamperelaisissa hardcore punk -piireissä. Yhtye ehti hajota tai lopettaa toimintansa 1990-luvun alussa, jolloin en rahapulassani kovin paljon keikoilla käynyt. Parempi nyt kuin ensi kerralla, yhtyehän ei usein keikkaile.  Yhtyeen musiikki kuulostaa levyltä kuunneltuna kirkkaalta. Laula-pianistin ja trumpetistin heleyteen yhdistyy 80-lukulainen tumma tausta. Keikalla näin ei ollut. Kuudennen linjan äänet syövä pehmeä akustiikka söi korkeat äänet ja bändin soitosta jäi jälkelle konemaisesti paukuttavan rumpalin ja basistin tukeva tausta. Kappaleet kuulostivat toisiltaa, ja kun bändi ei juuri taukoja pitänyt, kokemus oli melko yhtenäinen, kokonaistaideos.  Äänen, tai miksauks...

Suomen kuvalehti (11/2025) kertoo miten yhä useampi mies on yksinäinen , ei siis parisuhteessa, ja miten yksinäisyys katkeroittaa, tuottaa jopa ihmisvihaa. Artikkelin mukaan syynä ovat muun muassa naisten parempi koulutus, treffimahdollisuuksien tinderöityminen, ja miesten huonommat tulot, ja ehkäpä yllättäen tasa-arvon korostavien asenteuden heikkous Suomessa. Tutkimusten mukaan tasa-arvoiset asenteet tuottavat parisuhteita. Ossi Nymanin uusin romaani Alkuhuuto käsittelee samoja teemoja kaunokirjallisesti. Toivo on keski-ikäinen bussikuski, yksinäinen, itseään vähättelevä, nukkekotia rakentava, mutta silti sen verran aloitteellinen, että käyttää seksiseuranhakupalvelua kännykällään.  Palvelussa Toivo tapaa ikäisensä kassalla työskentelevän, elämäänsä kyllästyneen, Toivosta toivoa ja iloa hakevan Marjutin. Heille syntyy suhde, jonka Toivo ymmärtää väärin. Hän luulee löytäneensä rakkauden, ostaa kihlasormuksensa, mutta Marjut onkin vain etsimässä parempaa seksiä. Hänen aviomiehensä,...

Mumbai, ihmisten paljous, sade, yksityisen tilan puute, ahtaus, ja rakkaus. Elokuva alkaa kamera-ajolla, jossa mies kertoo tulleensa kylästä kaupunkiin kauan sitten, miten elämä on ollut rankkaa. Näemme miehet ahtautumassa lähijunaan, tunkemassa aseman rappusiin. Vähitellen pääsemme tarinaan, joka kertoo naisten elämästä.  Sairaanhoitaja Prabhan mies on lähtenyt aikaa sitten Saksaan, kadonnut, ei soita enää. Yhtäkkiä häneltä saapuu lahjana riisinkeitin. Samaan aikaan Prabhan nuori  kämppis Anu tuskailee rakkautensa ja poikaystävänsä Shiazin kanssa: he ovat eri uskonnoista, ja tilaa ja paikkoja yksityisiin hetkiin ei ole. Sairaalassa Prabhan kollega, kokki Parvathy, päättää lähteä takaisin kyläänsä, koska hänen kotinsa on jäämässä uudisrakennuksen alle. Prabha ja Anu lähtevät saattamaan, ja matkalla sade loppuu, kylä on rannikolla, ja aurinko paistaa. Naiset viettävät lomamaista aikaa yhdessä, Shiaz saapuu myös, ja lopuksi rakkaus voittaa.  Tarina on tavanomainen, ehkä ei ...

Ammattijärjestäjä-Minnan elämä on mennyt iloisesti sotkuun. Kirjasarjan edellisessä osassa hän tapasi miehen, nyt on kulunut pari vuotta ja Minna asuu kaksosten, koiran ja miehen kanssa Espoossa rivitalossa. Muumimukien joukko kasvaa, siisteys ei ole enää ammattijärjestäjälle kunniaksi.  Kirjan alussa Minna on vanhempainvapaalla, haaveilee paluusta töihin, suunnittelee verkkokurssia samalla kun hoitaa kaksosiaan ja ulkoiluttaa koiraansa. Elämä on sekä ihanan vauvantuoksuista että kiireistä. Ystävien tapaaminen ja heidän kanssaa Pariisissa vietetty pitkä viikonloppu palauttavat osin vanhan Minnan,  mutta samalla kaikki on peruuttamattomasti uutta, ja joskus riitaista. Ystävätkin ovat muuttuneet, eikä ero kaksosista olekaan aivan helppoa.  Verkkokurssi valmistuu, Minna pääsee taas auttamaan ihmisiä kotiensa ja elämiensä sekasotkujen kanssa. Kurssin osallistujien ongelmia ja Minnan nokkelanviisaita ratkaisuja on kiintoisaa lukea.  Kertojana kirjassa on Minna, joka kerto...

Taisin todistaa jotain kokeellista: teatteriesitystä, joka oli kuunnelma. Lavalla on 7 ihmistä rivissä, siinä istuvat verkkarit yllään. Kertovat Orwellin Eläinten vallankumous -romaanin kolmannessa persoonassa. Taustalla liitutauluja, joihin kirjoittavat 7 käskyä ja jota käytetyään esityksen aikana kahdesti videon taustana. Siinä kaikki. Suljin välillä silmäni. Esitys toimi paremmin kuunnelmana. Esillepano, lavastus, esiintyjien fyysinen olemus ei tuonut tekstiin mitään lisää. Mistähän tässä oli kyse? Miksi esitys oli tehty? Miksi just nyt kannatti tehdä teatterin lavalle kuunnelma tästä romaanista? Mitä en ymmärtänyt?  Parasta esityksessä oli, että jouduin pitämään näppini erossa puhelimestani kahden tunnin ajan. Jos esityksessä olisi ollut väliaika, puhelintaukoni olisi jäänyt tuntiin ja olisin poistunut Kansallisteatterin taivassalin epämukavilta penkeiltä kesken esityksen.