Mane

57-vuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa kesken elokuvan pois teatterista. Tunnin jälkeen en enää kestänyt Edgard Wrightin ohjaamaan Stephen Kingin kirjaan perustuvaa Running Man -elokuva. Ei auttanut vaikka istuin Imax-teatterissa, kuva on virheetön ja äänet jykevät. Ei, koska leffa oli kuin viiden pennin kopio Blade Runnerista, kuin eläväksi pakotettua sarjakuvaa, hahmot aivan käsittämättömän yksiulotteisia, tarinasta oli kadonnut (tai oikeastaan kerrottu kuin idiooteilla) yhteiskuntakritiikki, ja vaikka tietokoneella luodut lavasteet olivat vaikuttaiva (ja vaikka niihin oli kopioitu idea Leni Riefenstahlilta), niin homma ei vaan toivonut. Kerrota oli junnavaa vaikka olikin nopeita leikkauksia.  Toki voi olla, että hienoin action ja mahtavimmat tietokoneanimaatiot jäivät näkemättä. Ai niin, Stephen Kingin kirjan luin joskus 1980-luvulla. Se oli muistaakseni hyvä. Jossain hyllyssäni se yhä on, mutta piileskelee.  Tarttee jättäää yhdysvaltalainen elokuvatuotanto vähemmälle. Tämä...

Josefina Rautiainen kertoi esityksen jälkeen elokuvansa (jonka kirjoitti ja ohjasi) olevan tuotettu yksityisellä rahoituksella, koska hän (ja hänen kanssaan työskennelleet) halusivat tehdä elokuvan eivätkä odotella rahoituspäätöksiä. Rahoitus oli vaatimaton, minkä vuoksi elokuvassa on vain kaksi kuvauspaikkaa (huone ja kesämökki), viisi näyttelijää, ja kuvauspäiviä oli vain 15.  Elokuva on yllättävän hyvä ottaen huomioon tekemistä rajoitteet. Se kertoo terapeutista (Anu), jolla on potilaanan lapsuudessa tramatisoitunut Heloisa. Heloisa on rakastunut ja ryhtynyt fantaisoimaan väkivaltaisista teoista. Hän on hankala potilas, mikä saa Anun yrittämään parhaansa, jopa tarjoamaan terapiaa ilmaiseksi. Heloisa kuitenkin lopettaa terapiassa käymisen.  On kesä, juhannus, ja Anu on kutsunut ystäväpariskunnan mökilleen. Pariskunta on hankala, riitaisa, mutta varsinainen hankaluus saapuu myöhemmin: Anun poika (huonot välit) yhdessä uuden ystävättärensä, Heloisan kanssa.  Elokuva käsit...

Tylsää mutta pakollista   Työnhaku, punttisali ja hammasvälien puhdistaminen hammaslangalla - mitä yhteistä? Taulu-ravintola  No, hommia joista ei saa minkäänlaista nautintoa, joihin kuluu aikaa vaikka olisi parempaakin tekemistä. Mutta samalla hommia, jotka vaan on tehtävä ja joita ei voi ulkoistaa kuten vaikkapa siivousta ja lumitöitä ja auton ajamista. Onneksi punttisalilla tarttee käydä ja töitä hakea vain kahtena päivänä viikossa. Maanantaisin ja torstaisin. Vaikke punttisalilla käymisestä ja harjoittelusta en pidäkään, olen eläissäni käynyt ainakin 15 eri salilla ainakin kolmessa maassa. Aloitin ystäväni opastuksella sivariaikanani 1997, kävin 5 kertaa viikossa. Sittemmin olen melkein joka vuosi aloittanut uudestaan ja lopettanut. Aloitan talvella, lopetan kun sää paranee keväällä. Tavoitteena ei koska ole ollut kasvattaa isoja lihaksia vaan ainoastaan pitää yllä hyvinvointia. Mitä vanhemmaksi elän, sitä useammin salilla varmaan kannattaisi käydä, kesälläkin.  Puh...

Jos käsikirjoittaja ei keksi muuta aihetta elokuvaan, hän voi aina kirjoittaa tarinan elokuvan tekemisestä. Aihe on tuttu, omakohtainen, ja siihen on mahdollista punoa mukaan jännittäviä tapahtumia näyttelijöiden valitsemisesta ja houkuttelemisesta, rahoituksen varmistamisesta ja elokuvan kuvaamisesta, näyttelijöiden ohjaamisesta. Sentimental Value, Joachim Trierin elokuva kertoo elokuvan tekemisestä. Menestynyt mutta vanhentunut ohjaaja Gustaf on kirjoittanut elokuvan, joka kertoo hänen äidistään. Äiti joutui natsien leirille ja kiduttamaksi sodan aikana eikä koskaan toipunut vaan tappoi itsensä Gustafin ollessa vielä läpsi. Gustaf asui aikuisena lapsuudenkodissaan, meni naimisiin ja sai kaksi tytärtä, mutta liitto päättyi riitaisaan eroon, ja Gustaf katosi lastensa elämästä.  Gustaf ilmestyy tyttäriensä yllätykseksi ex-vaimonsa muistotilaisuuteen, tarjoaa elokuvansa pääosaa Nora-tyttärelleen, menestyneelle teatterinäyttelijälle. Nora kieltäytyy, ei koe voivansa edes keskustella i...

Tätä elokuvaa ei pidä yrittää katsoa kotona. Ensinnäkin elokuva juonen yllätyksellisyys menee pilalle, jos keskittyminen herpaantuu. Elokuva vaatii täydellisen omistautumisen ja palkitsee sen ylläpitämisestä ruhtinaallisesti. Toisekseen elokuvan äänimaailma ei toimi kotilaittein, kenelläkään ei ole riittäviä kaiuttumia kotonaan.  Elokuva alkaa aavikolla. On kuuma, aurinko paistaa, joukko hippejä pystyttää kaiutinrivistöä, musiikki alkaa, paikalle ilmestyy satoja transsiin vaipuvia tanssijoita. Heidän joukossa Louis poikansa Eduardon kanssa. He etsivät Louisin kadonnut tytärtä, jota kukaan ei ole nähnyt. Viiden hipin ryhmä kertoo aavikon toisista raveista, jonne tytär voi saapua.  Yhtäkkiä sotilaat keskeyttävät juhlat, on tapahtunut jotain, kaikkien on palattava Eurooppaan. Hippisakki pakenee, Louis liittyy heidä mukaansa, alkaa matka aavikon halki toisiin raveihin. Radio kertoo sodasta, maanteillä on epätoivoisia ihmisiä, bensiini vähissä.  Tästä eteenpäin elokuva on kuin...

AI ja oppiminen  Kysymys: miksi noin kannattaisi tehdä? Jos kirjoittaa paperin 6-sivun esseen 2 tunnissa (tai toisen mainoksen mukaan 8-sivuisen 2,5 tunnissa), oppiiko mitään? Onko yliopistossa tarkoitus oppia jotain vaiko vain saada todistus? Ainakin minä MIT:ssä opiskellessani ennen AI:ta yritin oppia enkä vain saada todistusta. Oppimastani on ollut paljon hyötyä ja iloa MIT:n jälkeen. Sama juttu työelämässä: jos työntekijät kirjoittavat (sic!) AI:n avulla dokumentit ihan noin vain hetkessä, oppivatko he tai organisaatio, joka palkan maksaa, mitään? Onko organisaation oppimisella enää mitään merkitystä? Riittääkö että työntekijät yksin kodeissaan AI:n avulla minimiuurastuksella tuottavat dokumentteja? Jos tuotekehityksessä noin vain AI:n avulla tehdään dokumentaatio, speksit ja muut, niin syntyykö siinä muuta kuin suorituksia? Syntyykö markkinoilla pärjääviä tuotteita, joita asiakkaat haluavat ostaa mieluummin kuin kilpailijoiden? Vai ovatko kilpailijatkin AI-firmojen bulvaanej...

Tämä kirja taitaa olla jotain feel good -genreä. Sellaista, jossa on kivoja pieniä sattumuksia kivojen keskiluokkaisten ja keski-ikäisten elämästä, pieniä riitoja ja rakkaussuruja, mausteeksi vielä mustasukkaisuutta ja sukupolvien välistä kyräilyä. Ja niin on hyvä - ja varmasti olisi kuunneltuna vielä parempi.  No, Noora (ilmeiseti sarjan päähenkilö) on eronnut, saanut velattoman talon puolikkaan, ostanut halvan kaksion ja sen lisäksi maalta, pikkukylästä, tönön, jossa on verstas. Sinne hän päättää laittaa joulupuodin, jossa möisi itse tekemiään toffeita ja siskonsa kutomia pipoja ja muuta sellaista tarpeetonta mutta niin ilahduttavaa joulun tarpeistoa.  Kauppa sujuu ihan OK, mutta jo ennen kaupun perustamista, kesällä, Noora on ryhtynyt vehtailemaan naapurin Mikon kanssa. Mikko on sellainen aikamiespoika, joskin kerran eronnut ja raitistunut alkoholisti, joka asuu lähellä äitiään, joka on Mikosta mustasukkainen ja ei kelpuuta Nooraa, koska Mikon ex-Hanna oli parempi.  Mi...

Pandemiasta kertovan kirjan lukeminen pandemian jälkeen on varmasti erilainen kokemus kuin ennen pandemiaa. Station eleven ilmestyi vuonna 2014. Kirjan kertoo pandemiasta ja sen jälkeisestä ajasta. Pandemia on vakavampi kuin vuosina 2020-2021 kokemamme COVID19. Kirjassa pandemia tapaa kaikki tartunnan saaneet, ja koska tartunta on hyvin helppo saada, yhteiskunta romahtaa, valot sammuvat, maatalous loppuu, tehtaat pysähtyvät. Jäljelle jää vain pieniä ihmisjoukkoja, jotka vähitellen pandemian jälkeen alkavat järjestäytyä yhteisöiksi. Osa yhteisöistä pystyy sopuisaan yhteiseloon, osa palaa hobbesilaiseen luonnontilaan ja elää väkivallasta ja väkivallassa.  Onneksi meille ei känyt noin, ei tällä kertaa.  Kirjan rakenne on monimutkainen. Pääkertomuksena on pandemian jälkeen Pohjois-Amerikkaa kiertävän sinfoniaorkesterin ja sen jäsenten tarina. Orkesteri kulkee yhteisöstä toiseen, esittää Beethovenin ja Shakespearen teoksia. Jokaisella orkesterin jäsenellä on oma tarinansa, jotka mi...

Lentävä kuolema eli tuberkuloosi on ihmiskunnan pahimpia vitsauksia. Sen jälkiä on löydetty jo Egyptin faaraoiden muumioista. Suomessa pahin epidemia oli 1940-luvulla, jolloin erityisiin parantoloihin otettiin yli 10000 potilasta vuodessa. Tauti oli vakava, kuolleisuus merkittävä ja vammautuminen yleistä. Hoidot olivat ennen antibioottien ja rokotusten keksimistä joko rajuja keuhkoleikkauksia tai korostetun rauhallisia eli lepäilyä ulkoilmassa parantolojen parvekkeilla.  Lentävä kuolema -dokumentti kertoo 1900-luvun alkupuoliskon parantoloista monimuotoisesti: dramatisoituja kohtauksia, vanhoja arkistofilmejä ja vielä elossa olevien aikalaisten haastatteluita yhdistellään taiten. Erityisen vaikuttava on dokumentin läpi kulkeva tarina lapsista, joiden äiti sairasti tuberkuloosia ja jotka siksi otettiin heti synnytyksen jälkeen huostaan niin sanottuihin joulemerkkikoteihin. Tämän kokeneen nyt jo eläkeläisnaisen ja hänen äitinsä haastattelut ovat koskettavia.  Parantoloihin pääty...

Vanhassa vara parempi tuumivat monet. Kun tekee jo kerran tehdyn ja hyväksi todetun leffan toistamiseen, tai jopa useammin, voi saada sijoitetut rahat todennäköisemmin takaisin kuin keksimällä aivan uuden tarina. Vaivakin on pienenpi, ei tarvitse edes tekoälyllä keksittää tuoretta tarinaa.  Mikäs siinä, ohjataanhan teatteriinkin aina vaan uudestaan Shakespearen näytelmiä. Joskus paremmin onnistuen, toisinaan huonommin.  Bugonia on vuonna 2003 valmistuneen korealaisen elokuvan uusi versio. Juoni menee tälleensä: on kaksi syrjäytynyttä surkimusta USA:n syrjäseudulla Georgiassa. Toisen äiti on vajonnut koomaan ties minkä huumehomman seurauksena. Poika syyttää tästä paikallista kemianfirmaa ja sen menestynyttä naisjohtajaa, toteaa netistä tutkien että pomo on alien eli avaruusolio. Ja niinpä poika ja hänen serkkunsa kaappaavat pomon ja vievät hänen kellariin.  Pääosa elokuvasta koostuu pojan ja pomon välisestä riitelystä, joka muuttaa loppua kohden aina vaan väkivaltaisemmaks...

Sota on ohi. Suomessa vallitsee ankara rauha, jonka varmistaa valvontakomissio. Suomen armeija on kätkenyt aseena ympäri maata soihin, talojen välipohjiin ja ties minne, ja tästä vihin saanut punainen Valpo on yhteistuumin komission kanssa etsintäkuuluttanut kätkijät.  Kaukopartiomies Aarne Salo on paennut Tukholmaan englantilaisen vaimonsa Helenin kanssa. Elämä on köyhää, mutta Helenin raskaus luo toivoa tulevaan. Yhtäkkiä Aarneen otetaan yhteyttä: asekätkökartta on joutunut Kainuussa vääriin käsiin ja ja uhkana on kartan päätyminen Valpon ja venäläisten käsiin.  Aarne on aina valmis partiomies ja lähtee selvittämään asian, hakemaan kartan takaisin kätkijöille. Helen lähtee mukaan. Alkaa seikkailu, johon sotkeutuu Aarnen kommunistiveli Hugo, Ilomantsin koko kylä. Elämä on ankeaa rajaseuduilla, ruokaa vähän, täit ja luteet kiusaavat, väkivalta yleistä eikä naisella ole arvoa. Vaikka maassa näennäisesti vallitsee laillisuus, ei sitä rajaseudulla tunneta: voima ja aseet määräävä...

Marseille kesällä, vanhan kaupungin kujat, pienet uimarannat, talojen vierestä kolistelevat junat, köyhät ihmiset elämässä päivästä toiseen, loppuneet rahat, varakkaita vanhuksia hoitava Maria. Marian rahat ovat lopussa, mutta hän haluaa silti auttaa tyttärenpoikaansa pianonsoiton harjoittelussa. Niinpä Maria varastaaa hoitamaltaan vanhalta mieheltä, entiseltä heilaltaan, sekin, ja vuokraa pianon. Hän varastaa muiltakin asiakkailtaan seteleitä, joilla ostaa itselleen ostereita ja maksaa kelvottoman miehensä pelivelkoja.  Vanhan miehen poika huomaa Marian varkauden, uhkaa oikeudenkäynnillä, mutta Marian tytär “hoitaa homman” ja samalla poika rakastuu tyttäreen. Syntyy intohimoinen sivusuhde, yhtäkkiä kuumaa on muukin kuin sää.  Koska elokuva ei ole tragedia, lopussa asiat selviävät eikä Maria joudu vastaamaan teoistaan oikeuteen. Loppu on onnellinen, ja kiehtovasti aivan kaikki asiat eivät selviä.  Tarina on kaunis, yksinkertainen, koskettava. Katsoja samaistuu henkilöhin,...

Lentokone matkaa kohti tuntematonta määränpäätä. Osa penkeistä on peitetty pressuilla, kukaan ei tiedä mitä pressujen alla on. Matkustajat eivät ihmettele pressuja, he katselevat Titanic-elokuvaa, ainoaa tarjolla olevaa. Lentokoneen ainoa stuertti ihmettelee pressua ja sen peittämiä penkkejä, mutta ei ehdi tutkimaan asiaa, koska hänen on tarjoiltava ruokaa ja juomaa, molemmat lopussa ja päiväys menneisyydessä. Koneen kapteeni ei kuuluta mitään, ainoastaan välillä laittaa turvavöiden merkkivalon päälle.  Koneen ruumassa majailee suuri harmaa koira, joka kärsii punkeista kunnes stuertti vesipulloja hakiessaan nyppii punkit pois ja laittaa ne pullon tulevaa käyttöä varten. Käyttöä ei ilmene.  Tarina koostuu matkustajien keskusteluista ja stuertin kertomuksesta matkustajien tarpeista ja toiveista. Tapahtumat sijoittuvat jonnekin ilmastomuutoksen jälkeiseen aikaan, matkustajista vanhemmat muistelevat aikaa ennen suuria muutoksia, nuoret ovat niihin tottuneet. Henkilöihin viitataan ...

Ennen, siis vielä muutama viikko sitten, ihmettelin miksi ihmiset pilaavat luontoelämyksensä ja kaupunkielämänsä kulkemalla kuulokkeet korvissan. Mitä he kuuntelevat? Milloin he ajattelevat omia ajatuksiaan, kun koko ajan korviin tunkee puhettae tai musiikkia.  Musiikkia en ymmärrä vieläkään, koska ulkona kuulokkeilla äänenlaatu ei voi olla kelvollinen. Podcastien suhteen olen joutunut puoliksi vastentahtoisesti muuttamaan mielipidettäni - koska olen itse ryhtynyt podcasteja kuuntelemaan.  Ostin parinkympin langalliset Apple-luukokkeet. Niiden äänenlaatu riittää ainakin puheeseen, erityisesti hiljaisissa tiloissa. Ulkona kuulokkeet vuotavat ääntä ulkomaailmasta, mistä johtuen niiden käyttäminen ei vaaranna pyöräilyä - kuulokkeet korvissakin kuulen lähestyvät autot ja muut tärkeät äänet. Autojen meteli on niin kova, että jos haluaa kuunnella puhetta, pitää valita reitti kauas vilkkaista kaduista.  Puhetta kuuntelen. Olen näet löytänyt BBC:n podcastit. Ne ovat hyvin tuotett...

Olen kotoisin Tampereelta. Asuin siellä (Kaakinmaalla, Epilässä, Amurissa) syntymästäni kunnes muutoin opiskelemaan Helsinkiin eli vuoden 1968-1989. Muutettuani Helsinkiin kävin Tampereella usein, asuivathan siellä veljeni, isäni, äitini ja ystäväni. Sittemmin vanhempieni kuoltua ja elämäni asettuessa keski-ikäisyyteen olen käynyt Tampereella harvemmin, muutamia kertoja vuodessa pääosin veljeäni tapaamassa. Ystäviäni olen harvemmin tavannut, ja vielä harvemmin olen viettänyt tuntiakaan Tampereella turistina nopeasti muuttuvaa kaupunkia katsellen.  Nyt työttömänä - ja jostain syystä Suomessa oleskelevana - huomasin, että Tamperehan on lähellä kuten se on aika ollut, junat kulkevat usein ja nopeasti, jopa paikallisjunat. Siispä Tampereelle satunnaisena päivänä, joksi valikoitui perjantai.  Turistina kysyin netiltä mitä Tampereella kannattaisi syyspäivänä tehdä. Netti suositteli Vapriikkia, joka on entisiin Finlaysonin tehtaisiin perustettu museokeskus. Erityisesti minua kiinnost...