Mane

“Iso”, vastaan tomerasti Stockmannin parturille, kun hän kysyy nimeäni. Olen muutaman vuoden ikäinen, äitini vienyt minut taas kerran tukanleikkuuseen. Olen ylpeä isoveli, tukkani on paksu ja punainen, se leikataan lyhyeksi ja sitä hieman ohennetaan. Tämän tarinan äitini kertoi minulle usein riemukkaasti nauraen.  Stockmannin parturi oli tavaratalon yläkerrassa. Muistan pitkänomaisen huoneen, olen muistavinani jonkin kahvilan parturin lähellä. Aivan kuin olisin saanut kahvilasta jotain palkkioksi, mutta en voi olla varma.  Tampereen Stockmann oli 1970-luvulla Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kulmassa. Maanalaisen käytävän kautta pääsi tavaratalon toiseen osaan Kauppakadun toisella puolen. Stockmannilla oli aina hieno käydä, siellä oli paremman väen tunnelma, jotain eksoottistakin, joskus Kanada-päivillä jopa vaahterasiirappia, josta pidin yli kaiken kunnes allergisoiduin sille.  Stockmannin vaateosastolla oli joskus 1980-luvun puolivälissä pieni puoti, joka möi rokahtavia va...

  Turvallisuusteatteri iski taas. Täytin 55 vuotta ja lain mukaan minun on käytävä lääkärintarkastuksesssa, jos haluan pitää C-luokan ajokorttini voimassa. Trafi ystävällisesti lähetti muistutuksen kirjeessä kotiin. Kirjeen mukana tuli esitietolomake, jonka täytin. Vakuutin, ettei minulla ole uniapneaa, diabetestä, muistihäiriötä. Otin täyttämäni lomakkeen mukaani ja menin halvimpaan löytämääni lääkärikeskukseen.  Esitietolomake Lääkärikeskuksessa minun piti piirtää kellotaulu, joka osoittaa kellon olevan 11.10. Piirsin. Lääkäri kutsui huoneeseensa, ei katsonut piirtämääni kellotaulua, kysyi onko verenpaine ok. Vakuutin sen olevan. SItten lääkäri tsekkasi, että näen silmälaseilla kuten pitääkin.  Lääkäri naputteli hetken tietokonettaan, tulosti kolme sivua ja antoi ne minulle. Minun on vietävä ne poliisille. Jäin ihmettelemään prosessia. Onko todella riittävää, että itse kerron onko minulla sairauksia? Eikö niitä pitäisi tutkia? Vai näkyvätkö kaikki sairaudet Kanta.fi:stä...

  Kangastus 38 / Kjell Westö  Helsinki, 1930-luvun määrittelemätön vuosi, Saksassa jo natsit nousemassa valtaan, Suomessa rauha, mutta sisällissodan haavat vielä arpeutumatta. Asianajaja palkkaa uuden toimistosihteerin, joka osoittautuu tunnolliseksi, ahkeraksi, mutta jonka menneisyydessä on jotain uhkaavaa, peloittavaa, epämääräistä. Tämän epämääräisyyden, menneen haamujen ympärille kirjan tapahtuman kutoutuvat, joskin tämä selviää vasta kirjan lopussa.  Kirjan asianajaja on melko menestyvä. Hänellä on asiakkainaan yhteiskunnan ruotsinkielistä yläluokkaa, rahaa on riittävästi vaikkakaan ei niin paljon, ettei asunnon ostamiseen tarvittaisi lainaa, ja asunto ostettava, koska vaimo on jättänyt. Edessä on muutto Punavuoresta Munkkiniemeen, mikä antaa Westölle mahdollisuuden kommentoida Helsingin muutosta, uusia alueita ja niiden sosiaalisia suhteita. Toimistosihteeri sen sijaan asuu Töölössä, vuokralla, pienessä asunnossa, jossa on kuitenkin on jo puhelin. Tarinan keskiössä ...

Night train to Lisbon / Pascal Mercier  Kirja, joka kertoo kirjasta, joka kertoo elämästä, joka tapahtuu Portugalissa diktatuurin aikana, alkaa Bernissä, jossa lukion klassisten kielten opettaja tapaa sateisella sillalla naisen, joka kirjoittaa opettajan otsaan puhelinnumeron, johon kukaan ei soita, mutta joka on Lissabonissa. Kun nainen katoaa, opettaja löytää kirjakaupasta kirjan, jonka kirjoittaja on tuntematon, mutta jonka teksti on syvällisen kiehtovaa. Opettaja, jo vuosikymmeniä sveitsiläisen kellon tarkkuudella kieliä opettanut hieman pölyinen vanhapoika, innostuu, jättää oppilaansa ja koulunsa kesken tunnin ja matkustaa yöjunalla Lissaboniin. Junassa hän tapaa miehen, joka auttaa hänet tuntemattoman kirjan kirjoittajan jäljille.  Loppuosa kirjasta kertoo tuntemattoman kirjoittajan jälkien seuraamisesta. Jäljet johtavat muun muassa hylättyyn kouluun, kidutettua vanhusta tapaamaan vanhainkotiin, salaiselle shakkiklubille, menneisyydessä elävän kirjailjan sisaren, ja ties...

Muutosmetodi / Éduard Louis  Éduard Louis jatkaa seikkailujaan omassa elämässän. Tällä kertaa hän kertoo miten hänestä hän, miten hän taisteli jättääkseen taaksen köyhät kotiolonsa, muuttaakseen naapurikaupunkiin lukioon, muuttuakseen maalaistollosta pikkukaupungin pidetyksi hahmoksi, päästäkseen pikkukaupungista Pariisiin, hyvää yliopistoon, ja viimein kirjailijaksi hyvin nuorella iällä.  Kirja on “tarina vapautumisesta ja vimmaisesta pyristelystä eroon vihatusta menneisyydestä”. Mikään ei riitä, kun kirjoittaja on päässyt Pariisiin, on hänen päästävä Barcelonaan, hänen on saatava yhä rikkaampia rakastajia, kirottava menneisyytensä, valehdeltava.  Tarina on kiehtovat kuvaus luokkayhteiskunnasta, kodin ja vanhenpien sivistyksen ja avun merkityksestä. Kirja myös kertoo miten huonoistakin oloista voi päästä pitkälle, jos on säkää, hirmuinen tarve näyttää isälle, äidille ja koko kylälle oma erinomaisuutensa. Kirja on myös kertomus ystävyyksistä, jotka on rikottava, joista on...

“Haudatkaa minut ylösalaisin ja kutittakaa ohimenessänne jalkapohjista”, pyysi Faarao Pirttikangas keikkansa alussa. Kuolema oli aina läsnä, on aina läsnä, Faaraon lauluissa, elämän raadollisuus. Faarao ei laula muodikkaista poliittisista aiheista, ei valita ilmastonmuutoksesta, ei epätasa-arvosta. Faarao on varmasti niistäkin tietoinen, ja ehkä hänellä olisi niihin jotain sanottavaakin, mutta hän keskittyy ikiaikaisiin, eksistenliaalisiin kysymyksiin elämästä, kuolemasta, rakkaudestakin kierolla tavallaan.  Faaraon soittaessa vaara on lähellä. Kitara - tällä kertaa uusi vibrakampinen “vielä minä opettelen tätä käyttämään” - kerii ilmoille välillä kauniita, mutta pääosin pelottavia ääniä. Kitaransa taikojen päälle Faarao laulaa, vai manaako, tekstejään, joita on parempi kuunnella porukalla kirkkaassa kesäillassa kuin yksin marraskuun pimeydessä. Kielikuvat ovat tarkkoja, havainnot rehellisiä, Faarao ei päästä kuulijaansa helpolla.  Voisiko Faaraota kuvailla vertaamalla mu...

Saksalaisen nykyromaanin, kuulemma parasta saksaa kirjoittava, Bernhard Schlinkin pari vuotta sitten ilmestynyt novellikokoelma on taitaruudessaan, kielen yksinkertaisuudessa, tarinoiden syvällisyydessä likimain ylittämätön. Luin kokoelman suomeksi, mikä hieman alkoi harmittaa. Osa lauseista ei ilmeisesti käänny luontevasti suomeksi, pronominien viittausuhteet katoavat tai vaativat tekstin sujuvuuden katkaisevia muutoksia. Olisi pitänyt lukea saksaksi. Ehkäpä myöhemmin.  Kirjan kertomukset eivät kuitenkaan kärsi pienistä kieliongelmista. Kertomukset ovat kohta 80-vuotiaan Schlinkin elämänkokemuksen värittämiä. Jokaisen aiheena on jokin menneisyydessä tapahtunut vääryys, pelkuruus, selittämätön muutos. Novellien päähenkilöt ovat Schlinkin ikäpolvea, eläneet läpi Saksan nousun, Itä-Saksan diktatuurin, sodanjälkeiden kansallisen syyllisyyyden taakan. Niiden aikana elämä on ollut tavanomaista, useat ovat tehneet jonkinlaisen uran, joutuneet kauaksi ystävistään, jopa sukulaisistaan. Nov...

Mitä tapahtuu, kun pannaan yhteen itä-helsinkiläinen rap-perinne, Frööpelin palikoiden naivismi, hieman itseironisesti kirjoitetut tekstit ja hyvä soittotaito? No, siitä syntyy Roihuvuoresta ponnistava Keronsuo-yhtye.  Keronsuon kokoonpanoon kuuluu kaksi laulajaa, joista toinen tuuraa välillä räppäävää basistia, huolellisesti soittava vähäeleinen kitaristi ja rytmisssä pysyvä rumpali, joka ei tee soitostaa numeroa. Yhtyeen esiintymisessä keskiössä ovat kolme laulajaa, joilla kaikilla on hyvin omanlaisensa tapa esiintyä ja laulaa. Erilaiset laulutyylit sopivat yhteen ja pysyvät nuotissa. Lavaesiintyminen on teksteihin sopivan animoitua ja naivistista.  Yhtyeen kappaleet kertovat nykymaailman ongelmista. Toisinaan kuulijalle jää epäselväksi onko yhtye korostetun itseironinen vai onko se tosissaan. Molemmat vaihtoehdot ovat hyviä, joskin rock-luola Bar Loosessa kuulija toivoo valinnan kääntyvän itseironian suuntaan.  Keronsuo on täysin omanlaisensa, ja siksi se on syytä käyt...

  Paratiisissa kone kirjoittaa sähköpostit, toinen kone lukee ja vastaa, kolmas kone osan viesteistä lukee ääneen, wolt tuo ruuat ja sohvalta toiselle pääsee kävelemättä sähkökulkuneuvolla. Koskaan ei tarvitse päällysvaatteita, koska ulkona ei tarvitse käydä. Täydellinen hyvinvointi vallitsee! Vessaan kyllä joutuu itse raahustamaan, mutta pyyhkimisen hoitaa pönttö. Elämä on kuin Aurinkokuninkaalla, joskin hänen aikanaan hovissa paskottiin käytäville. Kuninkaan toimitusta saapuivat ylimmät hovi-ihmiset katsomaan. Maailma on menossa oikeaan suuntaan. -- Jos lukemista harjoitettaisiin seuroissa, joilla olisi harjoituksia, joihin voisi lapsen tuoda (autolla) lukemaan ryhmässä, ja jotka sitten kilpailisivat keskenään, niin lähtisikö lukeminen lentoon kuin liikuntaharrastus nykyisin? Siis jos lisäksi voisi päästä kv-lukuliigaan töihin ja ansaita miljoonan ja päästä telkkariin tai netflixiin. Miksi vanhemmat pitävät kovaa meteliä lastensa liikuntaharrastuksista mutta eivät vaadi lukuharra...

The Munsons eli Tokelan ja Vikstenin rytmimusiikkiduo soitti toukokuun 2023 lopulla Roihuvuoren Hard Rock Housen sunnuntaisissa iltamissa. Taustalla heitä säesti iltamien vakioyhtye vahvistettuna Olli Haavistolla slide-soittimineen ja ylimääräisellä rumpalilla, koska Janne Haavisto on yhä yksikätinen rumpali. Duo soittaa erinomaisesti. Viksten taitavampana sooloilee, lurittelee sormet viuhuen.Tokela komppaa, tuo sointiin ja touhuun alkuvoimaa ja remellystä. Soitto sujui hyvin yhteen ammattimaisesti säestäneen yhtyeen kanssa. Laulua en kuullut, koska jouduin ujouttani seuraamaan keikkaa eteisen puolelta. Sali oli täynnä, tunnelma kuuma ja tiivis ja happi vähissä. Hieno yhtye, hyvä keikka - ja minäkin opin taas sietämään paremmin hillbilly-meininkiä. Crass-yhtyeen Steve Ignorant toi yhtyeensä Tampereelle toukokuun puolivälissä. Ennen keikkaa Tampereen kirjasto oli järjestänyt haastattelutilaisuuden, jossa Steve kertoi Crassin synnystä, keikoista, elämästä Dial Housessa ja elämästään Cras...

Sarajevo, Jugoslavian hajoamissota, on vuosi 1991 ja serbien joukot alkavat piirittää kaupunkia. Zora, noin 60-vuotias kuvataiteen professori, taiteilija, elää perheensä kanssa rauhassa kunnes yhtäkkiä pakolaiset valtaavat Zoran äidin asunnon. Uuden lain mukaan näet tyhjän asunnon saa ottaa käyttöön, koska asunnoista on pulaa. Zora saa valtaajat häädettyä, mutta tilanne huononee.  Zoran tytär asuu miehensä kanssa Englanissa, ja Zoralla on tapana vierailla kerran vuodessa heidän luonaan. Sodan lähestyessä syntyy ajatus paeta Englantiin, mutta Zora päättää jäädä vahtimaan äitinsä asuntoa, opettamaan, maalaamaan. Hänen perheensä lähtee, Zoran on tarkoitus matkustaa myöhemmin.  Vaan niin ei käy, sota muuttaa kaiken, piiritys muuttuu keskiaikaiseksi, ruoka vähenee, talot hajoavat pommituksissa, jopa Zoran rakas työhuone kansalliskirjaston ullakolla palaa, kirjaston kirjojen sivut lentävät kaupungissa kuin mustat perhoset.  Zora pyrkii jatkamaan elämäänsä edes jotenkin normaali...

  Kesän varalta merkittäköön muistiin (minun mielestäni) kivoimmat mestat olen juomiseen ystävien kanssa Helsingissä 2023: Roihuvuoren Rio ihan vain siksi, että se on sekä kiva että lähellä himaani ja siellä on aina ystäviä ja olut maksaa 13€ per litra. Coolhead Brew Viikissä. Hyvää, joskin kallista olutta, aina aurinkoista paitsi kun sataa ja kivat sisätilat ja alle 4km himasta fillarilla. Puotilan kartano, ihan kuin saksalainen Biergarten, olut samaa hintaluokkaa kuin Riossa, elävää ja usein jopa hyvää musiikkia, isoja puita, ja alle 4km himasta. Haltialan Wanha Pehtoori, maaseutu kaupungissa, aurinkoista, halvahkoa olutta, lehmiä, sikoja ja muita eläimiä. 12-15km himasta fillarilla, just sopivasti Pyysaaren ravintola, ihanat maisemat, ruokamuseon lista, kohtuulliset hinnat (tai oli ennen koronaa), 5km himasta Sivukirjasto Karhupuistossa, kuin Rio. mutta Kalliossa. Ei musiikkia, vaan paljon kirjoja. Hyvää olutta halvalla, ihan OK terassi kadulla. 8km. Rytmi 2. linjalla, klassikko...

1970-luvun Irlanti on monille tuttu IRA:n terroristien (sotilaiden) vankilaelämästä ja -protesteista kertovista dokumenteista. Tavallisten kansalaisten elämästä sisällissodan keskellä tiedämme vähemmän. Tiedon puutteeseen auttaa tässäkin tapauksessa fiktio, tuosta ajasta kertova romaani.  Louise Kennedyn romaani Trespassers (eli muiden maalla kulkijat) kertoo rakkaudesta Belfastissa ja sen naapurissa. Parikymppinen Cushla on opettaja, joka auttaa veljeään perheensä omistamassa pubissa iltaisin. Jännitteet näkyvät pubissakin, joka on siitä erikoinen, että siellä käyvät sodan molemmat osapuolet ja lisäksi vielä yhteiskunnan väkivaltakoneiston edustajat, poliisit ja sotilaat. Olut tuo heidät yhteen, joskus sattuu kahnauksia.  Cushla tapaa baarissa itseään vanhemman Michaelin, asianajajan, joka työkseen ajaa väkivallan kohteeksi joutuneiden oikeuksia oikeudessa. Michael on naimisissa, mutta tunnettu naistenmies. Syntyy salasuhde, jossa salaista on suhde ja se, että sen osapuolet o...

  Kävin tutustumassa Kruunuvuorenrannan lauttaan.  Se oli oikein mukava. Aiemmin olin hieman epäileväinen lauttojen suhteen, mutta selvästi niillekin on käyttöä Helsingin joukkoliikenteessä. Reitti ja aikataulu seuraavasti Ylen uutisen mukaan työnantajan pitää etukäteen tarkistaa etätyötila. Sen oltava ergonominen. Outoa. Kuka määrittelee mikä on ergonominen? Teen töitä pääosin sohvalla joko toimitossa tai harvoin himassa. Onko jollakulla muulla kuin minulla valta määritellä onko sohvani ergonominen? Sen voin kyllä sanoa, että Kahvsiskojen pöydät ovat etätyöhön liian matalat. Tunnin työskentelyn jälkeen pyöräillessä sattuu selkään ekat 100 metriä.      Minusta tuntuu, että lainsäädäntö on jäämässä ajasta jälkeen aivan liian paljon. Ihmettelin hieman tekoälyä ja diskurssia. Miten voi olla samanaikasesti sekä niin, että AI tulee ja vie melkein kaikkien duunit ja niin, että on hirmuinen pula työvoimasta melkein kaikilla aloilla? Ja miten voi olla niin, että miten p...

Tunnustan, nykyajan muodin mukaan läväytän tai isken yllättävän asian pöytään: minä en ole kiinnostunut tietotekniikasta. Olin viimeksi todella innostunut ja kiinnostunut tietotekniikasta joskus 1980-luvun alkupuolella, kun sain puhuttua isäni ostamaan minulla Commodoren VIC-20 tietokoneen. Sen parissa vierähti yläasteaikana vuosi pari: opettelin ohjelmoimaan Basic-kielellä, toteutin muutaman pelin. Sitten kiinnostus tietotekniikkaan sammui eikä ole sen koommin syttynyt uudestaan.  Olen kuitenkin koko työurani työskennellyt tietotekniikan parissa. Olenko siis hukannut elämäni, toiminut typerästi. En usko niin olevan, koska ensinnäkin jos ei ole perintörikas ja työtä on elannon vuoksi tehtävä, on syytä tehdä hommia, joista saa rahaa mahdollisimman vähällä vaivalla ja mahdollisimman miellyttävissä olosuhteissa. Tietojärjestelmien kanssa puuhastelu ovat sattuneet olemaan elinaikanani hyvin palkattua, helppoa, siistiä sisätyötä.  Koska en ole kiinnostunut tietotekniikasta sinänsä,...

1 ) Minun ymmärrykseeni ei millään sovi se, että ensin leikataan taloudesta 6 miljardia ja sitten jotenkin maagisesti syntyy 100000 uutta työpaikkaa. Mistä ne oikein syntyvät? Mikä kysyntä niitä kannattalee? Niiden lienee tultava yksityisiin palveluihin, koska julkisista palveluista tulee työttömiä kymmeniä tuhansia ja teollisuus ei 20000 enempää mitenkään pysty työllistämään. Teollisuus kun on aika automaatista nykyään. Ja sitten ihan sekin, että nykyisistä työttömistä tuskin puolet kelpaa kellekään palveluihin. Ja persut estävät ulkomaalaiset. Vaan ehkä ihmeitten aika ei ole ohi. 2) Pysäköinninvalvonta toimii optimaalisesti, kun se ei parhaista yrityksistään huolimatta pysty määräämään yhtään virhemaksua. Jotta tähän tilanteeseen päästäisiin, on maksuja määrättävä hellittämättä ja siten nostettava autoilijoiden / lautaulijoiden keskuudessa maksusta. Tästä syystä pysäköinninvalvontaa ei voi yksityistää, koska yksityisen pysäköinninvalvonnan kannustimena on maksujen suuri määrä, ei vää...