Tšapajev / Vasiliev

 

Nyt oli kovaa kamaa. Sosialistisen realismin merkkiteos kertoo Tšapajev Neuvostoliiton sisällissodan sankarista komentaja Tšapajevista. Vähän kouluja käynyt, elokuvan aikaa 1919 alle vähän yli kolmekymppinen maaseudun kasvatti oli oppinut lukemaan ja kirjoittamaan vasta ensimmäisen maailmansodan aikana, mutta noussut komentajaksi. 

Elokuva seuraa punaisten (Tšapajevin puoli) ja valkoisten yhteenottoja. Alussa punaiset valtaavat valkoisilta kylän. Valkoiset alkavat juonia vastaiskuja, joista ensimmäinen epäonnistuu, toinen ei. Lopuussa yllättävästi valkoiset voittavat ja heitä pakeneva Tšapajev hukkuu jokeen haavoittuneena, aivan kuten todellisuudessakin. Elokuvassa on jotain samaa kuin suomalaisten sotaelokuvien esikuvassa eli Tuntemattomassa: sankarit häviävät, pääsankari joutuu ottamaan yhteen rintamalle ilmestyvän komissaarin kanssa, mutta kansanomaisena saa miehet puolelleen. Ja konekivääri lakaisee vihollisia kumoon. 

Elokuva sai ilmestymisvuonnaan 1934 välittömästi suuren suosion, yli 30 miljoonaan katsojaa vuodessa. Sen jälkeen se on kuulemma ollut jopa Putinin suosikki, mikä ei ole ihme, koska elokuva kuvaa rehtiä meininkiä, toveruutta ja ties mitä. 

Elokuvassa on jotain kummallista: osa kohtauksista on kuin Nosferatusta, osa enteilee Sergio Leonen lähikuvia. Ja sitten elokuvassa on kummallisia musikaalikohtauksia, joissa näyttelijät puhkevat laulamaan kaihoisia lauluja eikä mitään tapahdu. 

Suosittelen Tšapajevia kaikille. On se melkoinen pläjäys.

Ai niin, näyttelijät ovat hoikempia kuin Tour de France -kuskit. Taisi olla 1930-luvulla ruoka vähissä työläisten paratiisissa.