Beiggja ja Claude Tchamitchian Poetic Power / Tampere jazz, Pakkahuone

Kuulin Claude Tchamitchian loistokkaan sooloesityksen alkuviikosta Helsingissä Hietsun paviljongissa (ks erillinen postaus). Kun huomasin hänen esiintyvän rumpalivirtuoosin (ja monta kertaa kuuulemani)  Eric Echampardin ja (minulle tuntemattoman) fonistin Christophe Monniotin kanssa Tampere Jazzissa juuri remontista valmistuneessa Pakkahuonessa Tampere Jazzissa, ostin hetimiten liput. 

Enkä pettynyt. Kolmikon soitto oli tälläkin kerralla jotain ainutlaatuista. Soittajien virtuoositeetti sulautui yhteen joksikin osiian paljon suuremmaksi. Keikka ei kärsinyt lainkaan jazzilla tyypillisistä pitkistä sooloista vaan kappaleet olivat yhtenäisiä kokonaisuuksia. Ilmassa oli vaaran tunnetta, improvisaatio kävi niin villiksi, että fonisti itsekin yllättyi, että mitäs tuli soitettua ja miten siitä selvittiin. Osa kappaleista oli todella rankkoja, rummut paukkuivat, basson kielet mörisivät kymmenen kertaa nopeammin kuin rockabilly rebelsissä ja kaiken päälle fonisti puhalteli niin että yleisöllä kylmät väreet lämpimän tunnelman keskellä yllättivät. Huh! Olipas taas. On ainutlaatuista kuulla näitä herroja, kerrankin taito ja näkemys sattuvat yksiin ja soittajat luottavat toisiinsa. Oi että. 

Beigga oli tavallaan perinteisempää jazzia. Fonisti Kika Sprangers on taitava, kappaleet osin hänen ja osin pianistin Axeli Tuomarilan. Kappaleissa, soitossa, sovituksissa ei ollut mitään vikaa, mutta minulle yhtye kuulosti ja näyttäytyi hieman liian kilttinä. Siinähän ei ole mitään vikaa, mutta tänään ei innostanut. Onneksi minulla oli kirja mukana. 

Oli kiva retki Tampereelle. Ehdin matkojen aikana lukemaan Antero Harrisin esikoisromaanin ja pitkästymäänkin. Uudistettu Pakkahuone on todella hieno, avara, siisti, toimiva, mitä nyt ikinä keikkapaikalta voi vaatia. 

Videoita taas Instassa.